Merkittävää NHL-ennätystä yhä hallussaan pitävä Ville Leino arvioi Philadelphia Flyersin vaikeuksia: ”Se joukkue oli ennen eläintarha”

Nuorimmatkin kiekkofanit tietävät, että vaatebisneksen lisäksi Ville Leinolla on taustallaan kiekkoura NHL:ssä. Muistetaanko sen kuitenkaan sisältäneen muutakin kuin kolme heikkoa kautta Buffalossa?
– Vähän vähemmän tulee nykyään puettua kiekkovarusteita päälle. Helpommalla pääsee monessa muussa lajissa. Hyväntekeväisyystapahtumiin kiekon parissa osallistun yhä mieluusti, Leino kertoo NHLSuomi-sivustolle kuulumisiaan.
Leinon ura päättyi kaudella 2016-2017 Ruotsin SHL:ää pelaavassa Växjö Lakersissa. Taalaliigan seuraaminen ei ole uran jälkeen jäänyt.
– Nikita Kutšerovia olen seurannut viimeiset kaksi kautta. Se on todella huikea jätkä. Mikko Rantanen on myös jollain tasolla yllättänyt, että hän on noinkin tehokas pelaaja. Sebastian Aho on niin fiksu ja taitava pelaaja, että hänen menestystään osasin jollain tapaa odottaa, Leino pohtii näkemäänsä
Jos Leino saa valita, hän katsoo tällä hetkellä mieluiten Tampa Bay Lightningin otteita. Hän vastaisi mieluiten Philadelphia Flyers, mutta vanha seura ei viimeisintä voittoputkea lukuun ottamatta ole tällä kaudella juuri katsottavaa tarjonnut. Flyers on itäisen konferenssin 12. ja yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on.
Pudotuspeliviivaan etäisyyttä on yhdeksän pistettä.
– Vaikeahan se tilanne on. Silloin kun itsekin siellä pelasin, joukkueen rakentamisessa tehtiin ehkä muutamia virheitä. Lähtöni yhteydessä tapahtui montakin huonompaa kauppaa, joissa menetettiin isoja nimiä. Niitä ei ole saatu paikattua.
– Olen kuullut myös, että siellä on aika tiukka meininki joukkueessa. Se joukkue oli ennen eläintarha ja kuviot ovat muuttuneet nyt ehkä hieman liikaa, Leino pohtii.
Tuskin mistään isosta teemasta on kuluvalla kaudella puhuttu yhtä paljon kuin pelin nopeutumisesta. NHL:n evoluutio on vienyt ikiaikaiset seurakulttuurit uusien vaatimusten äärelle.
– Onhan se muutos tietysti tapahtunut kaikissa seuroissa ennen kaikkea urheilullisesti. Pelaajilta vaaditaan enemmän suhteessa ravintoon, harjoitteluun ja vapaa-aikaan. Tämän myötä se homma voi usein vähän jäykistyä.
– Pelaajilla ja valmennuksella on päävastuu kentän tapahtumista ja seurajohto vastaa kaupoista, mutta kyllä pelaajilla pitää saada olla hauskaa. Se oli omana aikana Flyersin voimavara. Kaukalossa tehtiin täysillä hommia, mutta vapaa-ajasta nautittiin ja tunnelma oli rento, Leino kuvailee.
Leino pitää yhä jaetulla kärkisijalla hallussaan tulokkaiden pudotuspelien piste-ennätystä. Suomalainen jakoi ennätyksen Dino Ciccarellin kanssa kauteen 2016-2017, jolloin Pittsburgh Penguinsin Jake Guentzel oli menossa kovaa vauhtia kaksikosta ohi.
Lopulta Guentzel jäi 21 pisteeseen jakamaan ennätystä kaksikon kanssa.
– Kieltämättä jouduin Guentzelin tehoilua vähän seuraamaan, kun aihe oli itselle niin mielenkiintoinen. Aluksi ajattelin hänen hyytyvän ennen pitkää, mutta hän vain jatkoi samaan tahtiin ja vähän vielä kiristikin.
Leinon huippuvire Flyersissa ei jäänyt vain yhteen kevääseen. Seuraavalla kaudella SaPKo-kasvatti iski 81 ottelussa tehot 19+34. Leino kuvailee Flyers-ajan tähtiketjua Daniel Brieren ja Scott Hartnellin kanssa täydelliseksi kemiaksi, jossa kaikki tunsivat toistensa vahvuudet ja roolit selkeästi.
Leino vahvistaa sen mikä äänestäkin kuuluu: päivittäisessä elämässä Pohjois-Amerikan aikojen äärelle ei ole vielä juuri tullut pysähdyttyä. Arki on kulkenut eteenpäin.
– Kun uran aikana tähdätään huipulle, ei siinäkään ole aikaa nauttia tai miettiä muuta kuin seuraavaa päivää ja ottelua. Mahdollisuuksiin tartutaan hetkessä ja pohtimisen aika on myöhemmin. Tiedän omakohtaisesti mitä se arki siellä on, joten nyt jälkikäteen ajateltuna maailman parhaassa sarjassa pelaaminen on ilon ja ylpeyden aihe, Leino sanoo.
Philadelphia Flyers kohtaa lauantaina kello 20.00 Suomen aikaa Edmontonin. Viasat ja Viaplay näyttävät ottelun suorana lähetyksenä.
.Viasat Urheilu, Viasat Jääkiekko ja Viasat Jalkapallo -kanavat ovat katsottavissa ilmaiseksi perjantaista 1.2. klo 17.00 alkaen maanantaihin 4.2. klo 8.00 saakka. Lue lisää täältä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Sportsnet: Nämä neljä Carolina Hurricanes -tähteä myyntiuhan alla – mukana Teuvo Teräväinen!
- Philadelphia Flyersin seurapomo jysäyttämässä siirtopommin – vihjaa suoraan: Carter Hart kaupataan!
- Kahdella NHL-pelaajalla varustettu Latvia kirjoitti MM-historiaa – USA romahti ulos mitaleilta
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Kanadan NHL-tähti sortui MM-kisoissa alhaiseen tekoon – Lasse Kukkoselta suorat sanat C Moren studiossa: ”Tuo on nolo tilanne”
- Tässä on neljä uutta ehdokasta Columbuksen päävalmentajaksi – mukana venäläinen jokerikortti
- Näin Teuvo Teräväinen kommentoi vaikeaa NHL-kauttaan: ”Mikään ei mennyt niin kuin olisin halunnut”
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Carolina Hurricanes tekemässä jättihankinnan NHL:n kesämarkkinoilta? ”Heillä ei ole ollut sellaista Brind’Amourin aikana”
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- NHL-toimittaja: Tällainen on Patrick Kanen seuraava sopimus – palkkaan jättimäinen pudotus
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan
- Kyle Dubasin kohu paisuu – nyt NHLPA on aloittanut oman tutkinnan agenttisotkusta
- Kanadan NHL-tähti sortui MM-kisoissa alhaiseen tekoon – Lasse Kukkoselta suorat sanat C Moren studiossa: ”Tuo on nolo tilanne”
- Tässä on neljä uutta ehdokasta Columbuksen päävalmentajaksi – mukana venäläinen jokerikortti
- Näin Teuvo Teräväinen kommentoi vaikeaa NHL-kauttaan: ”Mikään ei mennyt niin kuin olisin halunnut”