Toronton GM avasi tähtipuolustajan hankinnan taustoja – molemmat saivat haluamansa
Kuva: Getty Images
Eilen Los Angeles Kingsistä Toronto Maple Leafsiin kaupattu Kingsin pitkäaikainen luottopuolustaja Jake Muzzin on saapunut uudelle työpaikalleen ristiriitaisin tuntemuksin.
Ontariossa lapsuutensa viettänyt kanadalainen pääsee edustamaan lapsuuden suosikkiseuraansa, mutta toisaalta myynti pois kaupungista, jonka joukkuetta 29-vuotias puolustaja ehti edustaa koko vuosikymmenen ajan tekee kipeää.
– Olen hieman shokissa saadessani puhelinsoiton. Toisaalta olen innoissani liittyessäni Toronton joukkueeseen. Pelasimme juuri heitä vastaan kahdesti, joten ajattelin vain että ”hemmetti, nyt olen osa heidän joukkuettaan ja olen innoissani siitä”, mies totesi Maple Leafsin sisäpiiritoimittaja Kristen Shiltonille.
Torontossa Muzzin pääsee jälleen tavoittelemaan tosissaan Stanley Cupin voittamista, mikä oli nyky-Kingsissä täysin utopistinen ajatus kokeneelle puolustajalle.
Myös Toronton GM Kyle Dubas kommentoi joukkueen olleen jo pitkään kiinnostunut siirtohuhuissa tiuhaan pyörineestä Muzzinista.
– Rob Blake (Kingsin GM) ja minä kävimme keskusteluja asiasta jo joulun aikaan, ja ne jatkuivat All-Star-tauon aikana. Olimme erittäin kiinnostuneita Jakesta, minkä lisäksi he (Kings) olivat erittäin kiinnostuneita useista lupauksistamme, Dubas avaa Shiltonille.
Viimeistään Muzzinin hankinta nostaakin Toronton yhdeksi kevään kuumimmista mestarisuosikeista.
Lue lisää siirron yksityiskohdista täältä.
LUE MYÖS: Los Angeles Kingsin tähtipelaajan myynti vasta alkusoittoa – ”Soittoja sataa ympäri NHL:ää”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- The Athletic: Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-huippuseuralta – vain yksi kiinnostunut joukkue!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”