Dallas Starsiin treidattu konkarihyökkääjä myöntää: ”Muutoksia oli odotettavissa”
Kuva: Getty Images
Maanantaina Anaheim Ducksista Dallas Starsiin kaupattu hyökkääjä Andrew Cogliano odottaa innolla siirron mukanaan tuomia haasteita. Vuodesta 2011 Anaheimissa kiekkoillut 31-vuotias pikakiituri kertoi tilanteen entisessä seurassaan olleen odottava johtuen 11 peräkkäisestä tappiosta.
– Pystyit aistimaan tilanteen. Hävisimme koko ajan ja kaikki tunsivat, että muutoksia tulee tapahtumaan. Itse olin ensimmäinen joka sai lähteä, kokenut luottohyökkääjä kertoo NHL.comille.
– Siirto aiheutti aikamoisen tunnemyrskyn, mutta kun tilanne rauhoittui, siirto tuntuu itseasiassa jännittävältä mahdollisuudelta. Tämä on samalla tilaisuus mennä seuraan, joka todella haluaa sinut, mies jatkaa.
Hyökkääjä uskoo pystyvänsä auttamaan samoista sijoista NHL:n läntisessä konferenssissa Ducksin kanssa taistelevaa Starsia kohti menestystä tutuilla aseillaan.
– Tuon joukkueeseen nopeutta. Olen perustanut koko urani kovalle työnteolle ja työmoraalille. Teen paljon töitä ja yritän tehdä asioita oikealla tavalla. Tätä samaa yritän tehdä myös jatkossa.
Tällä kaudella tehot 3+8 iskeneen vauhtilaiturin ensiesiintyminen Dallas-paidassa on edessä jo tänä yönä, kun Stars saa vieraakseen NHL:n kärkijoukkue Tampa Bay Lightningin. Cogliano pelaa ottelussa Jason Spezzan vasemmassa laidassa. Ketjun kolmantena lenkkinä nähdään Erik Condra.
LUE MYÖS: Dallas ja Anaheim pelaajakaupoilla – pitkäaikainen luottohyökkääjä vaihtaa maisemaa!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Macklin Celebrinin tulokaskortti myytiin – käsittämätön hintalappu
- The Athletic: Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-huippuseuralta – vain yksi kiinnostunut joukkue!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä