Saumat NHL:ään? Leijonayllättäjä hurmasi MM-kisoissa – valinnut erilaisen tien huipulle
Kuva: Getty Images
Leijonakapteeni Aarne Talvitie kuuluu nuorten MM-kisojen suurimpien yllättäjien joukkoon.
19-vuotias voimapesä johti joukkonsa upealla tavalla MM-kultaan. Talvitie oli pelistä toiseen joukkueensa parhaimmistoa.
Se on paljon sanottu – Nuorten Leijonien joukkue pursusi nimittäin koviakin NHL-lupauksia. Talvitie rakentaa omaa uraansa sen sijaan erilaista polkua pitkin.
Nuorukainen kiekkoili viime kaudella vielä Bluesin A-junnuissa. Hän päätti hylätä kaikki Liigan sopimustarjoukset ja siirtyä kesällä yliopistosarja NCAA:han. Sen myötä syksy on sujunut Penn Staten yliopistossa.
Bluesissa Talvitietä valmentanut Saku Martikainen on seurannut kiinnostuneena nuorukaisen menoa. Käskijä kertoi Talvitien kehityksestä Leijonat.comin haastattelussa.
–
Hän on fiksu kaveri. Näkee, että elämässä on muutakin kuin jääkiekkoa. Koulu on arvossaan ja urheilu arvossaan. Ikinä ei tiedä – se voi olla yksi taklaus tai mailanisku – ja pelit ovat kokonaan ohi! Hän on ajatellut pitemmälle. Perheessä on arvot kohdillaan, tämä oli hänelle luontainen reitti, Martikainen ynnää.
Talvitie on monella tapaa luontainen johtaja. New Jersey Devils varasi hänet 2017 kuudennella kierroksella.
Mitä nuorukaiselta voi odottaa? Pitkä NHL-ura ei ole lainkaan mahdotonta.
– Uskon, että jos hän pysyy terveenä, hän pelaa pitkään ammattilaisena. Riittääkö rahkeet NHL:ään? Hyvin mahdollista. Luonteesta ja työnteosta ei jää kiinni. Jos hänestä tulee luotettava kolmosketjun työjuhta NHL:ään, se olisi hyvä saavutus, Martikainen pohtii.
Lue alkuperäinen Talvitie-juttu TÄSTÄ.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Quinn Hughes teki valintansa – Lähde: Tässä seurassa NHL-supertähti haluaa pelata
- Evander Kanesta raju paljastus – ex-pelikaveri lataa hurjan väitteen: ”Kuvottavaa”
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineesta yhden huolen
- Toronton veteraani jättää NHL-kaukalot taakseen – pitkä sopimus tuttuun seuraan
- TSN: Connor Hellebuyck valmis radikaaliin ratkaisuun
- Toimittaja: Tässä Connor Hellebuyckin kauppahinta
- Chicago solmi superlupaukselleen lyhyen jatkosopimuksen – kielii epäluottamuksesta?
- Edmontonille lunta tupaan: tähtihankinta loukkaantui heti
- Iso paljastus NHL:n seuraavasta komissaarista!
- HS: Patrik Laineen NHL-ura vaarassa – ”Uskomaton romahdus”
- Toimittaja: Tässä Connor Hellebuyckin kauppahinta
- HS: Patrik Laineen NHL-ura vaarassa – ”Uskomaton romahdus”
- Chicago solmi superlupaukselleen lyhyen jatkosopimuksen – kielii epäluottamuksesta?
- Toimittaja: Eeli Tolvasta viedään Edmonton Oilersiin – mehukas NHL-kuvio
- Edmontonille lunta tupaan: tähtihankinta loukkaantui heti
- Cale Makar räjäytti pankin – NHL:n kaikkien aikojen jättisopimus!
- Iso paljastus NHL:n seuraavasta komissaarista!