Karu uutinen: Entiseltä Anaheimin rouhijalta löydettiin CTE-aivovamma – aiempi tutkimus väitti päinvastaista
Kuva: Getty Images
Vaikka aiemmat tutkimustulokset väittivät täysin päin vastaista tulosta, entisellä NHL-laitahyökkääjällä Todd Ewenilla on todettu olleen CTE-sairaus, eli krooninen traumaattinen enkefalopatia.
Bostonin yliopiston neuropatologian tutkijat löysivät selviä merkkejä vakavia mielialaonngelmia aiheuttavasta sairaudesta Ewenin aivoista aiemmin tänä vuonna tehdyissä tutkimuksissa.
Reilut 20 vuotta ammattikseen kiekkoillut Ewen teki itsemurhan syksyllä 2015 kärsittyään vuosien ajan masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä ja muistiongelmista. Konkaripelaaja oli kuollessaan 49-vuotias.
Ewenille tehtiin pian aivotutkimuksia suurta mediahuomiota ja huolta herättäneen CTE:n varalta. Kun lääkärit ilmoittivat negatiivisesta tuloksesta aivosairauden osalta, käytti NHL tiedon hyväkseen.
Liigan johtajat käyttivät Ewenin tapausta esimerkkinä väittäessään huolen päävammojen ja pitkäkestoisten aivosairausten yhteydestä olevan liioitellun suurta.
Uudet Bostonin yliopiston tutkimustulokset kumosivat aiemmat havainnot kuitenkin täysin. Ewenin leski Kelli Ewen vannoi kertovansa miehensä tarinasta kaikille halukkaille julkisuudessa herättääkseen huomiota CTE:n vaaroista.
– Haluan NHL:n löytävän selkärankansa ja myöntävän, että CTE on todellinen sairaus, joka on olemassa. Monet pelaajat loukkaantuvat heidän [liigan] silmien alla ja nyt he kärsivät siitä. Heidän [NHL:n] pitäisi tehdä jotain asian eteen, Ewen sanoi TSN:lle.
Kanadalaistappelija pelasi urallaan muun muassa Toronto Maple Leafsin, San Jose Sharksin ja Mighty Ducks of Anaheimin riveissä. Anaheimissa Ewenin tehtävänä oli suojella tähtipelaajia Teemu Selännettä ja Paul Kariyaa.
Ewen tunnettiin periksiantamattomana tappelijana, joka päätyi uransa mittaan jopa yli 150 kertaa.
Lähde: TSN
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!