Maalipörssin kärkeen! Patrik Laine täräytti historialliset viisi maalia – katso kaikki osumat
Joskus onnistuu, joskus taas ei.
Patrik Laineen kauden avaus käynnistyi kivikon kautta. Lokakuussa maaliverkot heiluivat vain kolme kertaa, eikä miehen laukaisuprosentti ollut kuin 6,8 prosenttia.
Tämän jälkeen Laine matkasi sinne missä kaikki alkoi ja tykitti marraskuun 1. päivänä hattutempun. Koko kuulta kasassa on nyt käsittämättömät 16 täysosumaa, joista viimeisimmät viisi (!) syntyivät viime yön ottelussa St. Louis Bluesia vastaan. Laukaisuprosentti marraskuulta on peräti 34,8 prosenttia. Sihti vaikuttaa olevan kohdillaan.
Uran seitsemäs hattutemppu ja kaksi lisäosumaa nostivat Laineen NHL:n maalipörssin kärkipaikalle. Hetkinen… Mikko Rantanen johtaa piste- ja syöttöpörssiä. Laine johtaa maalipörssiä. Pekka Rinteen torjuntaprosentti ja päästettyjen maalien keskiarvo ovat koko NHL:n parhaat. Suomalaisittain pyyhkii varsin hienosti. Itseasiassa historiallisesti, sillä NHL:ssä ei ole nähty koskaan aiemmin mitään vastaavaa (suomalaispelaaja/t johtavat kaikkia ko. tilastoja).
Palataan Laineeseen.
Laineesta tuli ensimmäinen 20-vuotias NHL-pelaaja sitten Wayne Gretzkyn (1981), joka onnistui tekemään viisi maalia yhdessä ottelussa.
Samalla hattutemppu oli suomalaislaiturin uran seitsemäs. Tämä nostaa hänet alle 21-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston kakkospaikalle. Edellään vain Gretzky, joka teki 210 ottelun aikana mukavat 12 hattutemppua. Laineella pelejä on kasassa 177, joten aikaa Gretzkyn saavuttamiseen ja ohittamiseen on yhä.
Ylipäätään viisi maalia yhdessä ottelussa on harvinaislaatuinen suoritus. Vuodesta 1996 lähtien vastaavanlaiseen temppuun ovat kyenneet ainoastaan neljä muuta pelaajaa: Mario Lemieux (1996), Sergei Fedorov (1996), Marian Gaborik (2007) ja Johan Franzen (2011).
Winnipeg Jets voitti St. Louisin vieraspelissään lopulta maalein 4-8. Laine teki viidestä maalistaan neljä tasaviisikoin. Kaveri on siis muutakin kuin pelkkä ylivoima-ase.
Voit katsoa Laineen kaikki osumat yllä olevalta videolta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen

- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- NHL-seura teki ratkaisun superlupauksensa suhteen – nuorten MM-kultakapteeni Eurooppaan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”