Kings-luotsille kenkää – Rob Blake perustelee päätöstään: ”Toivomme hänen auttavan tässä asiassa”
Kuva: Getty Images
Los Angeles Kings paukautti sunnuntaina odotetun uutisen antamalla kenkää päävalmentaja John Stevensille. Laukkunsa sai pakata myös apuvalmentaja Don Nachbaur.
Päävalmentajan pallille istahtaa toistaiseksi entinen Vancouver Canucks -luotsi (2014-2017) Willie Desjardins. Apuvalmentajaksi nousee puolestaan kruunupaidassakin 17 ottelua tahkonut Marco Sturm.
Kalifornialaisseuran GM Rob Blake perustelee päätöstään ennen kaikkea surkeasti alkaneella kaudella ja pelaajien mielenlaadulla.
– Asiat eivät ole menneet niin kuin odotimme. Alusta tähän päivään saakka, joukkue ei ole pelannut odotetunlaisesti. Haluamme Willien parantavan pelaajien tunnetilaa. Haluamme heidän pelaavan intohimoisesti. Toivomme, että hän voi auttaa joukkuetta tässä asiassa, sillä vain siten pääsemme eteenpäin, Blake sanoi NHL:n verkkosivuilla.
Kings on kerännyt pelaamastaan 13 ottelusta vain yhdeksän sarjapistettä, joka oikeuttaa länsilohkon viimeiselle sijalle. Ongelmat ovat korostuneet hyökkäysalueen pelaamisessa, mutta myös omissa on kolissut auttamatta liian paljon.
Maaliero on peräti 17 pykälää pakkasen puolella (28-45). Tämä on samalla koko liigan huonoin lukema.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- The Athletic: Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-huippuseuralta – vain yksi kiinnostunut joukkue!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”