Nuoret Leijonat kärsi jo neljännen tappionsa turnauksen päätöspelissä – NHL-lupaukselta loistavat näytöt!
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue kärsi jo neljännen tappionsa World Junior Showcase -turnauksessa, kun Nuoret Leijonat kohtasivat päätöspelissään ruotsin.
Kaksi ensimmäistä erää edettiin tasaisissa merkeissä ja päätöserään mentiin 2-2 -tasatilanteessa.
Kolmannessa erässä Ruotsi otti kuitenkin kuskin paikan ja mätti peräti kolme maalia Lassi Lehtisen selän taakse. Suomen osuttua vain kerran, Ruotsi nappasi lopulta maukkaan 5-3 -voiton.
Nuorten Leijonien maaleista vastasivat Aarne Talvitie, Kaapo Kakko ja Teemu Engberg.
Etenkin Talvitielle turnaus oli onnistunut, sillä 19-vuotias espoolainen osui tolppien väliin neljä kertaa.
New Jersey Devilsin 6. kierroksen varaus (2017) matkaa syksyllä Pohjois-Amerikkaan ja aloittaa ensimmäisen vuotensa Penn Staten yliopistojoukkueessa. Joukkueen päävalmentaja Guy Gadowsky odottaa innolla suomalaislupauksen astumista Nittany Lion Icersin riveihin.
– En yllättyisi, jos hänestä tulee yksi joukkueemme tuottavimmista pelaajista. Hän tulee saamaan paljon jääaikaa jo sen takia, että hän pitää niin hyvää huolta oman pään pelaamisestaan ja hän on todella taitava kiekon kanssa. Hän on luontainen maalintekijä, mutta myös paljon, paljon muutakin, Gadowsky ylisti heinäkuussa The Athleticin haastattelussa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Quinn Hughes teki valintansa – Lähde: Tässä seurassa NHL-supertähti haluaa pelata
- Evander Kanesta raju paljastus – ex-pelikaveri lataa hurjan väitteen: ”Kuvottavaa”
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineesta yhden huolen
- Toronton veteraani jättää NHL-kaukalot taakseen – pitkä sopimus tuttuun seuraan
- TSN: Connor Hellebuyck valmis radikaaliin ratkaisuun
- Toimittaja: Tässä Connor Hellebuyckin kauppahinta
- Chicago solmi superlupaukselleen lyhyen jatkosopimuksen – kielii epäluottamuksesta?
- Edmontonille lunta tupaan: tähtihankinta loukkaantui heti
- Iso paljastus NHL:n seuraavasta komissaarista!
- HS: Patrik Laineen NHL-ura vaarassa – ”Uskomaton romahdus”
- Toimittaja: Tässä Connor Hellebuyckin kauppahinta
- HS: Patrik Laineen NHL-ura vaarassa – ”Uskomaton romahdus”
- Chicago solmi superlupaukselleen lyhyen jatkosopimuksen – kielii epäluottamuksesta?
- Toimittaja: Eeli Tolvasta viedään Edmonton Oilersiin – mehukas NHL-kuvio
- Edmontonille lunta tupaan: tähtihankinta loukkaantui heti
- Cale Makar räjäytti pankin – NHL:n kaikkien aikojen jättisopimus!
- Iso paljastus NHL:n seuraavasta komissaarista!