Nyt on itsevarmaa! NHL-seuran kanadalaispeluri nostaa joukkueensa yhdeksi suosikeista: ”Hyvältä näyttää”

St. Louis Blues on yksi kesän aikana eniten vahvistuneista NHL-joukkueista – ainakin paperilla.
Missourilaisseura hankki riveihinsä hurjan määrän tulivoimaa ja nappasi vapailta markkinoilta hyökkääjät David Perronin, Tyler Bozakin ja Patrick Maroonin. Lisäksi joukkuetta vahvistaa Buffalo Sabresista treidattu Ryan O’Reilly.
Joukkue näyttää kieltämättä hyvältä ja myös Bluesin kanadalaispuolustaja Joel Edmundson pitää näkemästään.
– Uskomme olevamme nyt NHL:n viiden parhaan joukossa. Olimme viime kaudella liigan keskikastissa, mutta nykyisellä joukkueella ja itseluottamuksella olemme todella innoissamme tulevasta leiristä ja alkavasta kaudesta. Joukkueemme on uusi ja näyttää myös hyvältä, Edmundson täräytti NHL:n verkkosivuilla.
25-vuotias puolustaja allekirjoitti St. Louisin kanssa kesällä vuoden mittaisen ja 3 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen. Tarjolla olisi ollut myös monivuotinenkin jatkopahvi, mutta Edmundson uskoo osakkeensa paranevan tulevan kauden myötä. Menneellä sesongilla hän takoi pelaamassaan 69 ottelussa 17 tehopistettä.
– Suunnittelin vuoden toisella puoliskolla ja alkukesästä monivuotista jatkosopimusta. Mutta sitten näin joukkueen uudet hankinnat… agenttini sanoi, että yksivuotinen voisi sopia minulle paremmin, joten tämä käy minulle todella hyvin, Edmundson perusteli.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!