NHL-omistaja lyttää kanadalaisten haaveet uudesta seurasta – ”Ei tarpeeksi markkina-arvoa”

Vegas Golden Knightsin rantauduttua NHL:ään, kannattajat ovat odottaneet vesi kielellä sarjan 32. joukkueen julkaisemista. Uutta seuraa odotetaan erityisesti Kanadan suurkaupungissa Quebecissa, mikä on tunnettu lätkähuumastaan.
Quebecilla oli oma NHL-joukkue Quebec Nordiques, mutta se joutui luopumaan sarjapaikastaan finanssiongelmien takia vuonna 1995. Organisaatio muutti Denveriin ja vaihtoi nimekseen Colorado Avalanche.
Uuden seuran perustaminen perinteiseen kaupunkiin ei olisi Boston Bruinsin omistajan ja NHL-komissaarin Jeremy Jacobsin mielestä järkevä ratkaisu. Hän totesi mediatilaisuudessa, ettei Quebecin markkinat olisi tarpeeksi isot NHL:n standardeille.
– Kohteliaasti sanottuna, Quebecilla olisi haasteita. Katsokaa kaupungin tulopohjaa ja väestöpohjaa. Ei tarpeeksi markkina-arvoa. He joutuisivat etsimään erilaisia ratkaisuja, Jacobs totesi.
Kaupunki on yrittänyt kaikkensa unelmansa hyväksi. Vuonna 2015 siellä avattiin uusi 18 000-paikkainen jäähalli, jonka kuluista suuren osan maksoivat veronmaksajat.
Tällä hetkellä suurin suosikki uudeksi NHL-kaupungiksi on kuitenkin Seattle. Myös Houston on ollut kiinnostunut jääkiekosta, ja se voisi olla vaihtoehto, jos joku nykyisistä seuroista siirretään muualle.
– Kun vertaat Pohjois-Amerikan viidenneksi suurinta kaupunkia Houstonia ja Quebecia (105. suurin), huomaat eron olevan valtaisa. Quebecilla ei vain ole numeroita tukenaan.
Jabobs antaa sympatiaa kanadalaiselle kaupungille, joka joutunee odottamaan omaa NHL-seuraa vielä pitkään.
– Heillä on paljon intohimoisia faneja, siitä ei ole epäillystäkään. Jääkiekko on iso juttu siellä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jarmo Kekäläinen jäi nuolemaan näppejään! Tässä on Islandersin uusi GM
- The Athletic: Mitch Marner sai Torontolta seurahistorian rahakkaimman sopimustarjouksen – kieltäytyi
- Sebastian Aho myrskyn keskellä – teloi NHL-supertähden
- Chicago Blackhawks pestasi uuden päävalmentajan
- Ismo Lehkoselta huima näkemys Mikko Rantasen tulosta Dallasiin: ”En muista kertaakaan”
- Suomalaiset hurjassa vireessä – Dallas nousi sensaatiomaiseen voittoon!
- Suomalaispelaajan setä ehdolla Seattle Krakenin uudeksi päävalmentajaksi
- Leijonien NHL-huippulupaus imee supertähdeltä oppia maalintekoon – ”Lempipelaaja”
- Matthew Tkachukilta poikkeuksellisen tyly piikki Torontolle
- Floridan kolmosketju säväyttää NHL:ssä – suomalaishyökkääjä vahvassa vireessä
- Ismo Lehkoselta huima näkemys Mikko Rantasen tulosta Dallasiin: ”En muista kertaakaan”
- Matthew Tkachukilta poikkeuksellisen tyly piikki Torontolle
- Suomalaispelaajan setä ehdolla Seattle Krakenin uudeksi päävalmentajaksi
- Vegas Golden Knights teki NHL-sopimuksen suomalaisen pistelingon kanssa!
- Sebastian Aho myrskyn keskellä – teloi NHL-supertähden
- The Athletic: Mitch Marner sai Torontolta seurahistorian rahakkaimman sopimustarjouksen – kieltäytyi
- Leijonien NHL-huippulupaus imee supertähdeltä oppia maalintekoon – ”Lempipelaaja”
- MM-kisoihin järisyttävä vahvistus NHL:stä!
- Suomalaiset hurjassa vireessä – Dallas nousi sensaatiomaiseen voittoon!