HERNING. Patrick Kane avasi maanantaina maalihanansa MM-kisoissa, kun USA kaatoi Saksan 3-0. Kanen ylivoimamaali toisessa erässä vapautti amerikkalaisten pelaamista ja toi jo kolmannen voiton joukkueelle.

– Saimme aika paljon ylivoimaa tässä pelissä ja saimme myös pelata viidellä kolmea vastaan ja teimme sen loppuun maalin. Tuntui hyvältä, että ylivoima toimi. Se on yksi elintärkeä asia, mikä on tärkeää saada toimimaan tällaisessa turnauksessa. Se antaa itseluottamusta, Kane sanoi.

Kane tuuletti MM-kisojen avausmaaliaan villisti. Näytti siltä, että harteilta olisi pudonnut isompikin gorilla. Näin ei kuitenkaan Kanen omien sanojen mukaan ollut.

– Eipä oikeastaan. Kyse oli enemmänkin siitä, että olin niin innoissani. On aina hienoa tehdä omalle maalle maali. Se oli hieno syöttö Johnnylta (Gaudreu). Siitä oli kiva laittaa sisään. Se oli myös joukkueelle erittäin tärkeä maali. Peli oli sitä ennen 0-0 ja Saksa oli pelannut todella hyvin. Olin vain niin innoissani, kun hanat viimein aukesivat, Kane taustoitti.

Kane pääsi ottelussa näkemään läheltä myös Blackhawksin uuden hankinnan, Dominik Kahunin. Nuori saksalainen teki Kaneen vaikutuksen.

– Hän oli hyvä. Hän vaikuttaa todella hyvältä luistelijalta ja hän on nopea. Hänellä on myös kykyjä tehdä peliä. Hän oli yksi pelin parhaista tänään, Kane hehkutti seuransa hankintaa.

Kahun, 22, oli siis mielestäsi hyvä hankinta Chicagolta?

– Ehdottomasti. Kaikki tietysti riippuu paljon siitä, miten harjoitusleiri menee ja miten hän pärjää kauteen valmistavissa otteluissa. Hänen luistelunsa ja taitonsa tekivät kyllä vaikutuksen, Kane linjasi.

Ville Hirvonen
@hirvonenville