NHL-vahti Ville Husso hauskuutti ”Jortikan kengillä” – MM-debyytti jännitti
HERNING. St. Louis Bluesin organisaatioon kuuluva suomalaismaalivahti Ville Husso pelasi eilen sunnuntaina ensi kertaa urallaan aikuisten MM-kisoissa. Debyytti päättyi 8-1-voittoon Latviasta. Median eteen asteli leveästi hymyilevä maalivahti.
– Yleensä voittopelin jälkeen aina hymyilyttää, Husso kuittasi.
Kyseessä ei ollut mikään tavallinen peli. Sen myönsi debytantti itsekin.
– Vähäsen totta kai oli ekstralatausta mukana. Vähän oli jännitystä alkuun. Aika hyvin pääsin peliin sitten mukaan, eikä siinä sen kummempia, Husso sanoi.
Suomi oli selvästi Latviaa parempi ja Latvia saikin paikkansa lähinnä vastaiskuista.
– Jo ennen peliä ajattelin, että saattaa tulla paljon tuollaisia tilanteita. Kahdella yhtä vastaan ja kahdella kahta vastaan. Ajattelin, että sellaisiin pitää olla valmis ja hyvin meni, Husso totesi.
Husso joutui antautumaan pelissä kerran ja unelma nollapelistä murtui päätöserässä. Maali ei mennyt kuitenkaan Husson piikkiin.
– Siinä oli äijää vähän edessä. Kunpa vain noikin pystyisi poimimaan, Husso harmitteli.
Latvia-pelin kaltaiset ottelut ovat yleensä maalivahdille vaikeita. Torjuntoja ei yleensä paljoa tule, ja kun tulee paikat ovat yleensä vaarallisia.
– Sun pitää vähän tietää etukäteen siitä joukkueesta, että miten ne pelaavat. Veskarina sun pitää olla valmis ihan kaikkeen. Ei voi alkaa liikaa miettiä sitä, millaista sieltä voi vastaan tulla. Kaikkeen pitää olla valmis ja pelin mukaan mennään.
Husso myönsi suoraan, että MM-kisadebyytti jännitti.
– Ihan hyvin tuli uni. Ennen peliä vähän jännitti, mutta ei mitään kummempia. Suhteellisen normaali latautuminen ja ihan hyvin se meni.
Husso sai todistaa toisessa erässä hyvin erikoista tilannetta, kun eräs latvialaisfani kyllästyi kenkiinsä ja nakkasi ne keskelle jäätä Husson eteen.
– Oliko ne Jortikan kengät?, Husso kysyi saaden toimittajat nauramaan.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mikko Koivun ajan Minnesotasta tyly väite – ex-pelaaja: ”Hauskuus oli tipotiessään”
- Jukka Jalosen NHL-unelma oli lähellä toteutua – ”Olin pitkällä neuvotteluissa”
- NHL-pelaajista rajuja paljastuksia – Evander Kane pudotti pommin
- Quinn Hughes teki valintansa – Lähde: Tässä seurassa NHL-supertähti haluaa pelata
- Evander Kanesta raju paljastus – ex-pelikaveri lataa hurjan väitteen: ”Kuvottavaa”
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineesta yhden huolen
- Toronton veteraani jättää NHL-kaukalot taakseen – pitkä sopimus tuttuun seuraan
- TSN: Connor Hellebuyck valmis radikaaliin ratkaisuun
- Toimittaja: Tässä Connor Hellebuyckin kauppahinta
- Chicago solmi superlupaukselleen lyhyen jatkosopimuksen – kielii epäluottamuksesta?