Joko NHL-surkimuksen kelkka kääntyy? Muutos edessä: ”Teemme parin kuukauden aikana päätöksen”
Kuva: Getty Images
NHL:n pohjamutiin kaudesta toiseen kuuluvan Buffalon Sabresin tämäkin sesonki meni täysin vihkoon. Joukkue keräsi sarjassa vähiten pisteitä (62), ja se jäi ensimmäistä kertaa koko NHL:n historiassa 31:nneksi.
Ainoastaan 198 kertaa osunut joukkue teki sarjassa vähiten maaleja, ja päästi vastaavasti kolmanneksi eniten. Omissa kilisi 278 kertaa.
Nyt joukkue onkin jonkinlaisen muutoksen edessä, kun Sabresissa kolme kautta torjuneen Robin Lehnerin pahvi on katkolla. Hän torjui tällä kaudella 53 ottelussa 90,8 prosentin varmuudella. Päästettyjen maalien keskiarvo painui pikkasen päälle kolmen.
26-vuotiaan torjujan mahdollinen lähtö on joukkueelle joko uhka tai mahdollisuus. Kaudella 2017-18 kakkosveskarina toimi Chad Johnson hänen torjuessa 36 pelissä. Lehnerin maanmies Linus Ullmark sen sijaan pelasi viidessä koitoksessa prosentein 93,5.
Sabresin oma varaus Ullmark on pelannut taalajäillä yhteensä 26 ottelua, ja nyt hänelle olisi luvassa suuri rooli Buffalo Newsin mukaan. Vain tulevaisuus sen kertoo, miten keltanokka mahdolliseen ”kerrasta” kasvavaan vastuuseen astuisi.
GM Jason Botterill muotoili sivuston mukaan asian niin, että Ullmarkin nousu ykkös- tai kakkosveskarin rooliin olisi mahdollisuus.
– Olemme erittäin innoissamme siitä, että Linus Ullmark on yksi meidän kahdesta maalivahdista ensi vuonna, GM vakuutteli.
MM-pronssimitalistin kohtalo ratkeaa piakkoin.
– Teemme parin kuukauden aikana päätöksen sen suhteen, kuka on toinen maalivahti, Botterill sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tampa Bay Lightning kiinnitti kovaotteisen pelurin
- Raju väite: Colorado Avalanchen GM jättää seuran – siirtymässä kilpailijan leiriin!
- Leijonat sai NHL-vahvistuksen mukaan – ketjut myllättiin uusiksi!
- MM-nöyryytys oli liikaa: Ruotsin tähdet ottivat yhteen – Oliver Ekman-Larsson latasi suorat sanat
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- MM-kisoissa jättiyllätys: USA on vaarassa jäädä ulos pudotuspeleistä
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Konsta Helenius Iso-Britanniasta: ”Ei ollut ehkä se kovin peli”
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!
- MM-nöyryytys oli liikaa: Ruotsin tähdet ottivat yhteen – Oliver Ekman-Larsson latasi suorat sanat