USA rankaisi suomalaisia lopussa ikävästi, yleisöä todella vähän
Nuoret Leijonat jäi MM-kisojen alkulohkossaan Buffalossa kolmanneksi. Yhdysvallat otti suomalaisista 5-4 -voiton Adam Foxin tehtyä voittomaalin ottelun toiseksi viimeisellä minuutilla.
[readmore from=”U20 MM-kisat”]
Team USA oli johtanut ottelua ensimmäisen erän jälkeen 2-0 ja toisen erän jälkeen 4-2. Eeli Tolvanen oli toisessa erässä pamauttanut turnauksen avausmaalinsa. Osuma oli taattua Tolvasta tykin puhuttua.
Kolmannessa erässä Suomi kiri 4-4 -tasatilanteeseen. Ensin Joona Koppanen karkasi maalintekoon alivoimalla ja minuuttia myöhemmin Kristian Vesalainen osui tasakentällisin.
Suomi oli parantanut tasoaan ottelun edetessä. Siksi Foxin maali toiseksi viimeisellä minuutilla tuntui todella karmealta.
Kanada voitti lohkon, Yhdysvallat sijoittui toiseksi ja Suomi kolmanneksi. Ennen Suomen ja Yhdysvaltojen ottelua oli varmistunut, että Kanada kohtaa puolivälierissä tiistaina Sveitsin.
Suomen ja Yhdysvaltojen ottelussa oli hämmästyttävän vähän yleisöä. Buffalo Sabresin NHL-areena ei ollut edes puolillaan.
Samaan aikaan buffalolaiset jännittivät NFL-joukkue Buffalo Billsin otteita tv:stä. Amerikkalainen jalkapallo hakkaa Yhdysvalloissa suosiossa jääkiekon mennen tullen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Leevi Meriläinen sai uuden NHL-sopimuksen
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”