Dallasissa vihdoin valoa tunnelin päässä maalivahtien suhteen – ”Kari Lehtonen ei todellakaan anna otteluita ilmaiseksi”
Kuva: Getty Images
Dallasissa yksi suurimmista ongelmista viime kausien aikana on ollut joukkueen valtava päästettyjen maalien määrä.
Monesti Dallas Starsin fanit, ja ylipäätään jääkiekon ystävät, ovat osoitelleet syyttävällä sormella maalivahteja. Toisin sanoen Kari Lehtonen on kerännyt melkoisesti kritiikkiä ympärillään ja viime kaudella se tapahtui yhdessä Antti Niemen kanssa.
Sinällään kritiikki ei ole ollut täysin aiheetonta, vaikka kaikkein suurin ongelma onkin ollut joukkueen viisikkopuolustamisessa: Stars käytti viime kaudella maalivahteihinsa 10,4 miljoonaa dollaria, mutta siitä huolimatta se päästi keskiarvolta toiseksi eniten maaleja koko liigassa ja joukkueen maalivahtien yhdistetty torjuntaprosentti oli NHL:n huonoin.
Tällä kaudella asiat ovat olleet kuitenkin toisin, kiitos pitkälti päävalmentaja Ken Hitchcockin myötä parantuneen puolustuspelaamisen. Stars on nimittäin päästettyjen maalien keskiarvon osalta sijalla 11.
Luonnollisesti myös Ben Bishopin kiinnittäminen uudeksi ykkösvahdiksi on auttanut ja joukkueella onkin tällä hetkellä erinomainen maalivahtitandemi.
Aivan viime aikoina torjuntavastuun on kantanut Lehtonen, joka on ollut lapsensa syntymän jälkeen erinomaisessa vedossa. Hän on pelannut joukkueensa viimeiset kolme ottelua, voittanut niistä kaksi ja hänen torjuntaprosenttinsa on ollut näissä peleissä 94,12.
– Ben on yksi NHL:n parhaista maalivahdeista ja me olemme todella onnekkaita, että meillä on hänet. Parasta on se, että Kari Lehtonen ei todellakaan anna otteluita ilmaiseksi (Benille), GM Jim Nill hehkuttaa The Dallas Morning Newsille.
– Meillä on kaksi vahvaa maalivahtia, joista molemmat ovat valmiita painostamaan toinen toisiaan.
[readmore from=”suomalaiset”]
Myös Hitchcock oli hyvin pitkälti samoilla linjoilla Nillin kanssa joukkueen maalivahtitilanteesta.
– Olemme uniikissa asemassa, jossa meillä on kaksi ykkösvahtia. Meillä on kaksi kaveria, jotka tietävät mitä pelien aloittaminen on, miten kannatella itseään ja miten pitää huolta vireystilastaan. Tämä on osoittautumassa loistavaksi jutuksi meille ja olemme hyvässä tilanteessa.
Lehtonen on pelannut kuluvalla kaudella 12 ottelua ja hänen torjuntatilastonsa ovat 91,30/2.44. Bishopilla on puolestaan tilillään 24 ottelua tilastoin 90,90/2.75.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Fourth Period: Tämä seura kiinnostui Jesperi Kotkaniemestä
- Valeri Nitshushkin auto-onnettomuudessa
- NHL:ssä kuohahti – maalivahdit hakkasivat toisiaan nyrkein!
- New Jersey Devilsin suomalaislupaukselle huippu-uutinen: NHL-debyytti
- Vancouver Canucks kauppasi maalitykkinsä – tässä uusi seura
- Leevi Meriläisen asema Ottawassa käymässä tukalaksi – valmentajalta tyly kommentti
- Florida Panthersin supertähdestä järisyttävä uutinen
- Rasmus Anderssonin jättitreidistä uutta tietoa: toinen NHL-seura vetäytyi viime hetkillä
- NHL-hyökkääjälle karmea takaisku – olympialaiset jäävät väliin!
- Kasperi Kapanen: karu takaisku!
- Villi siirtohuhu: Sebastian Aho saamassa tutkaparikseen NHL-supertähden
- Yllätyskäänne: Jarmo Kekäläinen hieroo kulisseissa jättidiiliä!
- Artemi Panarin jättää NY Rangersin – ”Olen edelleen hämmentynyt”
- Patrik Laineesta tipahti huippu-uutinen!
- Florida Panthersin supertähdestä järisyttävä uutinen
- Tuhannen NHL-pelin Stanley Cup -voittaja: lähtöpassit
- Konsta Helenius: odotettu NHL-debyytti – ketjukaverit selvillä
- Lenni Hämeenaho: huippu-uutinen NHL:stä!
- Nyt jysähti – Rasmus Andersson kaupattiin NHL:n huippuseuraan!
- Vancouver Canucks kauppasi maalitykkinsä – tässä uusi seura