NHL:ssä on pelannut tähän mennessä kolme Subbanin veljestä. Heistä tunnetuin on ehdottomasti PK Subban, joka kiekkoilee tätä nykyä viime kevään finalistin, Nashville Predatorsin, riveissä.

Tätä ennen hän edusti pitkään Montreal Canadiensia, kunnes seura päätti kaupata hänet Tennesseen osavaltioon, vaihdossa toiseen tähtipakkiin, Shea Weberiin.

PK:n pikkuveli, Malcolm Subban, on myös tehnyt tällä kaudella itselleen nimeä, kiitos kauden alun, jolloin hänet asetettiin Boston Bruinsin toimesta waiver-listalle. Tämän myötä hän siirtyi Vegas Golden Knightsiin.

Subban sai uudessa seurassa näytönpaikan sen jälkeen, kun ykkösvahtina toimiva Marc-Andre Fleury loukkasi itsensä. Malcolm oli itsekin pitkään sairastuvan puolella, mutta hän on palannut kaukaloihin äskettäin.

[readmore from=”siirtomarkkinat”]

Subbanin veljeskatraaseen kuuluu vielä yksi nimi, joka kantaa nimeä Jordan Subban. 22-vuotias on Vancouver Canucksin varaus vuodelta 2013.

Nuorin Subban ei ole pelannut tähän mennessä vielä yhtä ainutta NHL-ottelua, mutta nyt hän saa uuden mahdollisuuden.

Nimittäin aivan kuten hänen veljensäkin, on myös hän joutunut vaihtamaan seuraa, sillä Jordanin uusi osoite on Los Angeles Kings, jonne Canucks kauppasi hänet saaden vastineeksi Nic Dowdin.

Täten jokainen Subbanin veljeksistä on joutunut vaihtamaan NHL-uriensa aikana seuroja.