Olympiaturnauksesta uhkaa tulla todellinen pannukakku! – Wada teki päätöksensä, KHL toteuttaa uhkauksensa?
Kuva: Getty Images
Maailman Antidoping-toimisto Wada on tehnyt päätöksensä koskien Venäjän antidopingtoimikunnan toimivaltuuksien palauttamista.
Wada tiedotti, ettei se tule palauttamaan Venäjän antidopingtoimikunnan toimivaltuuksia.
Asiasta päätettiin Soulissa järjestetyssä tapaamisessa, jonka tarkoituksena oli käsitellä venäläisen urheilun asemaa.
Wadan ratkaisua voidaan pitää todella kriittisenä. Yleinen uskomus on nimittäin se, että myös Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) tulee omassa päätöksessään mukailemaan Wadan näkemystä.
Käytännössä ottaen kyse on siis siitä, että Wadan päätöksen myötä KOK tuskin tulee antamaan venäläisurheilijoille lupaa edustaa omaa maataan helmikuussa järjestettävissä Pyongchangin talviolympialaisissa. Toisin sanoen maan panna, joka oli osittain voimassa jo vuoden 2016 Rion olympialaisissa, siirtyisi myös Pyongchangiin.
Ottamatta mitenkään kantaa itse päätökseen, jääkiekon olympiaturnaukselle tämä saattaa olla todella murheellinen uutinen.
[readmore from=”olympialaiset”]
Ensiksi vetäytyivät nimittäin NHL-pelaajat, ja mikäli Venäjä ei saa edustuskelpoisuutta olympialaisiin, ovat useat venäläislehdet raportoineet myös KHL:n peruvan olympiataukonsa ja jättäytyvän sivuun olympialaisista.
Mikäli siis varsin todennäköisinä pidetyt skenaariot Venäjän edustusoikeuden eväämisestä toteutuvat, ja sen myötä KHL toteuttaa uhkauksensa olympialaisten boikotoimisesta, puuttuisi Pyongchangista maailman kahden parhaan sarjan pelaajat.
Se luonnollisesti olisi omiaan latistamaan koko turnauksen ja laskemaan sen tasoa todella merkittävästi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat vahvistuu: Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Jättipettymys! Dallas Stars ulos pudotuspeleistä – suomalaistähtien tilanne puhuttaa
- Anze Kopitar ehdolla palkinnon saajaksi – NHL julkisti Lady Byng -finalistit
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi
- Sulaako Philadelphia Flyers? Päävalmentajalta tiukka viesti – näiltä miehiltä vaaditaan lisää
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Urheilucast: Patrik Laineella shokkiratkaisu pöydällä – Mikko Lehtonen: ”En yllättyisi”
- Kimmo Timonen haukkuu NHL-superlupauksen lyttyyn: ”Todella huono”
- Oliver Kapasesta lohduton näky – Montreal-ikoni nousemassa kokoonpanoon
- Ehdokkaat NHL:n parhaan pelaajan palkinnon saajaksi julki – tässä finalistikolmikko
- Philadelphia Flyersilta kova temppu – toisen pudotuspelikierroksen ensimmäinen ottelupari selvillä
- Kolminkertaisen Stanley Cup -mestarin poika loistaa MM-kisoissa – varausarvio nousee kohisten!
- Roope Hintz: uusi päivitys terveydentilasta
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Vezina-finalistit julki – kaksi ensikertalaista ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi