Arizona Coyotesin prospekti Clayton Keller on asettanut itselleen tavoitteita jokaiselle kesälle 10-vuotiaasta asti.

Aluksi hän halusi kehittää taitojaan ja laukoi kiekkoja kellarissaan joka päivä tunnin verran koulun jälkeen hänen pappansa valvovan silmän alla.

Vanhetessaan Kelleriä pisti suuri motivaatiopiikki hänen saadessaan kutsun liittyä Yhdysvaltojen maajoukkueeseen ja sen myötä myös tie collegeen mahdollistui.

Keller on saavuttanut nämä tavoitteet ja ne ovat tehneet hänestä yhden koko maailman lupaavimmista junioreista. Hän on dominoinut niin seuratasolla Bostonin yliopistossa kuin myös kansainvälisellä tasolla alle 20-vuotiaiden ja aikuisten MM-kisoissa.

Ja nyt hän on asettanut tavoitteekseen päästä Coyotesin NHL-rosteriin ensi syksynä.

– Se on mielessäni joka päivä, Keller sanoi AZCentralin haastattelussa.

– Jos teen kaikkeni sen eteen, minulla ei ole mielestäni mitään syytä olla jäämättä ulos NHL-rosterista.

Suurin osa joukkueen vuosittaiseen prospektien kehitysleirille osallistujista eivät ole valmiita NHL:ään, mutta Keller sekä vuoden 2015 3. varaus, Dylan Strome ovat valmiita

– Me haluamme heidät rosteriimme, joukkueen apulais-GM Steve Sullivan kommentoi.

– Jos he ovat valmiita, he tulevat pelaamaan joukkueessamme ensi syksynä.

Molempien heistä tulee saada enemmän voimaa pärjätäkseen NHL:ssä – Stromen tulee saada lisää luisteluvoimaa ja Kellerin massaa, jotta voi kestää taklaukset.

Keller on jo onnistunut lisäämään painoaan pari kiloa aloitettuaan harjoitukset Arizonassa muutama viikko sitten ja myös Strome näyttää isommaltaan viime marraskuuhun verrattuna, jolloin hänet pudotettiin OHL:ään pelattuaan ensiksi seitsemän NHL-ottelua.

– Tunnen pystyväni pelaamaan NHL:ssä, Strome kertoi.

– Minun täytyy vain todistaa se ja toivottavasti pystyn vakuuttamaan valmentajat.

Keller on myös itsevarma ja viime kauden loppupuolella pelatut kolme NHL-ottelua saivat hänet ymmärtämään mitä NHL vaatii.

Coyotesin tämän kesän hankinnat, puolustaja Niklas Hjalmarsson sekä sentteri Derek Stepan ovat todellisia huippupelaajia, mutta joukkueen nuoriso on silti tärkein katalyytti uudelleenrakennusprosessissa.

Entiset prospektit kuten Max Domi, Christian Dvorak ja Jakob Chychrun ovat jo osoittaneet olevansa NHL-tason pelaajia. Keller ja Strome kuuluvat ”seuraavaan aaltoon”, ja heistä toivotaan vähintään yhtä hyviä pelaajia kuin kolmesta aiemmin mainitusta.

Puolustaja Pierre-Olivier Joseph, Coyotesin tuorein ensimmäisen kierroksen varaus omaa hurjan potentiaalin – hän on sulava luistelija ja loistava kahden suunnan puolustaja. Mutta hän tarvitsee aikaa kehittyäkseen.

– Hänen pelissään ei ole puutteita, mutta hänen täytyy vain saada kehittyä rauhassa, Sullivan kertoi.

Keller ja Strome ovat Coyotesin suurimmat lupaukset koskaan ja odotukset heitä kohtaan ovat täten todella suuria. Onko heistä vastaamaan odotuksia jo tulevalla kaudella? Se selviää aikaisintaan syksyn harjoitusleirillä.