NHL:n maalivahtimarkkinoilla on ehtinyt tapahtumaan asioita suuntaan jos toiseen, ja nyt eletään vasta kesäkuun alkua. Ben Bishop ja Scott Darling ovat jo kaupattu toisaalle, ja esimerkiksi Antti Raanta odottelee seuraavana.

Nyt maalivahtimarkkinoilla on jälleen yksi suuri nimi lisää, sillä Sportsnetin Nick Kypreos kertoi kolmannen finaaliottelun yhteydessä, että Arizona Coyotesin Mike Smith saattaisi olla vapaata riistaa.

– Useat joukkueet ovat kysynyeet Arizonalta Mike Smithistä. Hän haluaa luonnollisesti voittaa nyt ja tunnelma Arizonassa on se, että he saattavat nuorentua yhä entisestään. Sana kiertää, että palkkakaton takia he eivät tule olemaan vahvoja ensi kaudella, minkä vuoksi he ovat vihdoin valmiita kauppaamaan Mike Smithin, Kypreos kertoi.

35-vuotias kanadalaisvahti ei ole suoranaisesti koskaan häikäissyt tilastoillaan, mutta tästäkin huolimatta moni pitää häntä erinomaisena maalivahtina. Juuri eritoten sen vuoksi, miltä mies kaukalossa todellisuudessa numeroiden takana näyttää.

Esimerkiksi viime kaudella Smithiä kohtaan lauottiin NHL:n kuudenneksi eniten vetoja, vaikka hän pelasi ”vain” 55 ottelua. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 91,4 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2.92.

NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.