Onko Pittsburgh Penguinsilla koko kevään uhrautuvin puolustus? – myös Olli Määttää on kiittäminen
Kuva: Getty Images
Pittsburgh Penguins marssi tiukan taistelun jälkeen jo toisena vuotena peräkkäin Stanley Cup -finaaliin.
Erityisesti joukkueen puolustus on joutunut koville, sillä Kris Letang on sivussa koko pudotuspelit, mutta sen lisäksi muun muassa Justin Schultz on kärsinyt vammoista, jotka ovat pitäneet hänet sivussa muutamasta ottelusta. Eikä pidä unohtaa sitä, että Matt Murray loukkaantui ensimmäisen ottelun verryttelyssä ja palasi tolppien väliin vasta Ottawa-sarjaan.
Penguinsin kokoonpanossa on pudotuspelien aikana nähty kaiken kaikkiaan kahdeksan eri puolustajaa, joista Mark Streit ja Chad Ruhwedel ovat pelanneet alle 10 ottelua, muut selvästi enemmän. Tällä ei ole kuitenkaan juuri merkitystä blokkaustilastoon, jossa Penguinsin puolustajat suorastaan dominoivat.
Kymmenen eniten blokkaavan pelaajan joukosta nimittäin löytyy peräti neljä Penguins-puolustajaa. Toisena listalla on Ian Cole, kuudentena Ron Hainsey, seitsemäntenä Brian Dumoulin ja kymmenentenä Olli Määttä. Nelikko on blokannut pudotuspelien aikana yhteensä 161 kiekkoa!
Tilastoihin vaikuttaa toisaalta se, että Penguins on pelannut koko kevään aikana eniten otteluja, 19 kappaletta, yhdessä Ottawa Senatorsin kanssa.
Joka tapauksessa Penguinsin menestys ei ole siis jäänyt ainakaan puolustajien uhrautumisesta kiinni. Blokkimäärät tulevat todennäköisesti vain kasvamaan, kun finaalisarja Penguinsin ja Predatorsin välillä käynnistyy maanantaina.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon