Arizona Coyotes mullistamassa omalla tavallaan NHL:ää – palkkasi jälleen 27-vuotiaan merkittävään rooliin

Arizona Coyotes on tulevaisuutta ajatellen mielenkiintoinen seura, sillä joukkueen nykyinen kokoonpano on Eliteprospectsin mukaan NHL:n neljänneksi nuorin.
Sillä onkin meneillään jälleenrakennus, joka tulee tuottamaan toivon mukaan hedelmää tulevina vuosina. Se siis luottaa tällä hetkellä nuoruuteen ja tulevaisuuden potentiaaliin.
Samaa voisi sanoa myös seuran toimiston henkilöstöstä. Nimittäin sen GM:nä on toiminut viime vuodesta lähtien 27-vuotias John Chayka, joka on eittämättä tehnyt seuran peräsimessä hyvää työtä.
Nyt hän on palkannut apurikseen samanikäisen Jake Goldbergin, joka tulee toimimaan uudessa roolissaan Chaykan oikeana kätenä.
Goldberg on nimittäin Coyotesin uusi jääkiekkopuolen toiminnanjohtaja, joten kyseessä ei suinkaan ole mikään merkityksetön suojatyöpaikka.
Coyotes ei kuitenkaan suinkaan ole ainoa NHL-organisaatio, joka luottaa merkittäviä rooleja nuorille tekijöille. Esimerkiksi Toronto Maple Leafsin apulais-GM:nä toimiva Kyle Dubas on ainoastaan 31-vuotias, ja hänet palkattiin rooliin miehen ollessa 28-vuotias.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa