Edmonton Oilers tulitti John Gibsonin penkille (VIDEO) – käynnissä todellinen selkäsauna!
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilers ja Anaheim Ducks pelaavat parhaillaan sarjan kuudetta ottelua Edmontonissa.
Oilers sai otteluun mahtavan alun, sillä ensin Leon Draisaitl iski kahdesti ja Zach Kassian kertaalleen. Ducks otti aikalisän tilanteessa 2-0, mutta se ei paljon auttanut. Oilers iski lähes välittömästi pelin 3-0 Kassianin onnistuessa. Tämä riitti John Gibsonille, joka vaihdettiin Jonathan Bernieriin.
Bernierin aloitus Ducksin maalilla oli varsin heikko, sillä hänen sähläyksensä ansiota Oilers siirtyi 4-0-johtoon. Bernier torjui ja tiputti irtokiekon eteensä, mutta kukaan Ducksin pelaajista ei kuitenkaan tullut hakemaan sitä, vaan kiekon nappasi Mark Letestu. Letestu harhautti Bernierin ja nosti kiekon ohi varsin hölmistyneen Ducks-vahdin.
Oilersille tämäkään ei riittänyt, vaan joukkue iski ottelun 5-0-maalin ylivoimalla avauserän lopulla. Maalin iski jälleen Letestu, joka keräsi avauserään Draisaitlin kanssa tehot 2+1.
Oilersin ottelun alku on ollut täysin mykistävä, ja se voitti erän laukaukset lukemin 16-8.
Ottelu on tällä hetkellä siis ensimmäisellä erätauolla tilanteessa 5-0.
EDIT: Oilers voitti ottelun maalein 7-1.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Minnesota Wild vahvisti hyökkäystään – kiinnitti KHL:ssä loistaneen hyökkääjän
- Paljastus Leo Carlssonista: oli valmis paljon megatarjousta pienempään sopimukseen
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”