Hylkiöstä vuoden valmentaja -ehdokkaaksi – NHL julkaisi Jack Adams Trophyn finaalikolmikon
Kuva: Getty Images
Palataanpa ajassa viime kauteen ja Columbus Blue Jacketsin historiallisen huonoon kauden aloitukseen. Tuolloin Blue Jacketsin GM:nä toimiva Jarmo Kekäläinen oli pakotettu antamaan potkut päävalmentaja Todd Richardsille, sillä homma ei vain yksinkertaisesti lähtenyt toimimaan.
Tilalle hän pestasi kyseenalaisen hahmon, John Tortorellan. Moni oli tässä vaiheessa sitä mieltä, että Kekäläisen peliliike oli suuri virhe, sillä moni koki ajan ajaneen Tortorellan ohi.
Hän sai toki Blue Jacketsin tekemiseen uskottavuutta, mutta surkean alun vuoksi pudotuspelit jäivät haaveeksi. Vielä tässäkään vaiheessa monikaan ei uskonut Tortorellan osaamiseen.
Sitten alkoi uusi kausi ja uudet kujeet. Suuria muutoksia ei kokoonpanoon tehty, mutta Tortorella sai joukkueen uskomaan omaan tekemiseensä, mikä näkyi myös tulostaululla. Blue Jackets nimittäin sijoittui runkosarjassa koko NHL:n neljänneksi.
Pudotuspeleissä kesäloma alkoi jo ensimmäisellä kierroksella Pittsburgh Penguinsia vastaan, mutta kausi oli kokonaisuudessaan todella lupaava.
Babcockille uran ensimmäinen?
Tästä syystä johtuen Tortorella nimettiin parhaalle valmentajalle jaettavan Jack Adams Trophyn finaalikolmikkoon. Hänen kanssaan kunnian jakavat Toronto Maple Leafsin Mike Babcock sekä Edmonton Oilersin Todd McLellan. Molemmat miehistä johdattivat nuoret ja kokemattomat joukkueensa pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa vuosiin, ja molempien joukkueiden tekeminen oli läpi kauden todella vakuuttavalla tasolla. Huomion arvoista on kertoa, että monien mielestä NHL:n paras valmentaja Babcock ei ole vielä koskaan voittanut Jack Adams Trophya nimiinsä.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!
- Leijonien ketjut uusiksi – Konsta Helenius heti NHL-tähtien vierelle!
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Anaheimin tehotykki leikkauspöydälle – karu lista Ducks-pelaajien vammoista julki
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Mikael Granlundin ilmaveiviä juhlistettiin MM-kisoissa – Jussi Jokinen Viaplaylla: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Mikael Granlund vaatimattomana hurjista tehoistaan: ”Ei aina niin hyvin kulje”
- Tällainen joukkuekaveri Jesse Puljujärvi oli – Sidney Crosby IS:lle: ”Kun pelasi Pittsburghissa…”
- Jesse Puljujärveltä suorat sanat: vain tässä tilanteessa hän voisi palata NHL:ään
- Jarmo Kekäläiselle riitti – tämä pelaaja kaupataan pois!
- MM-kisat: Konsta Helenius suoraan Leijonien huippuketjuun!
- Jarmo Kekäläisen Buffalo rysäytti ison sopimusuutisen!
- Patrik Laineesta jysähti iso huhu – tämä NHL-seura perässä!
- Colorado Avalanche: raju takaisku
- Mitä nyt? Vegas aiheuttaa taas pahennusta NHL-ympyröissä
- Mikael Granlundin ilmaveiviä juhlistettiin MM-kisoissa – Jussi Jokinen Viaplaylla: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Tällainen joukkuekaveri Jesse Puljujärvi oli – Sidney Crosby IS:lle: ”Kun pelasi Pittsburghissa…”
- Konsta Heleniukselta paljon puhuva reaktio MM-ketjuspekulaatioihin