Tyytyväisyys koitui tällä kertaa Oilersin kohtaloksi? – ”Ei missään nimessä saa tapahtua toiste”
Kuva: Getty Images
San Jose Sharks nappasi viime yönä ensimmäisen kiinnityksen Edmonton Oilers -ottelusarjan avausottelussa.
Kamppailu päättyi toki vasta jatkoajalla, kun Sharksin Melker Karlsson iski kiekon Oilersin nuottaan noin kolmen minuutin pelin jälkeen.
Oilers toki johti ottelua jo lukemin 2-0, mutta Sharks kiri eron umpeen, kiitos Joel Wardin ja Paul Martinin. Oilersin maalit sen sijaan iskivät Oscar Klefbom sekä Milan Lucic.
– Meillä oli mahdollisuus ottaa pelistä lopullisesti kiinni, epäonnistuimme tässä ja emme saaneet siitä enää otetta, Oilersin päävalmentajana toimiva Todd McLellan kertoi pelistä NHL:n verkkosivuilla.
– Pelissämme on joitakin asioita, joita haluaisin parantaa. Etenkään loppua emme pelanneet hyvin, emmekä saaneet ylläpidettyä vauhtiamme, mikä johtui siitä, että heidän taklaamisensa ja kovuutensa estivät meitä tekemästä näin, ja se on pudotuspelikiekkoa se. Homma tulee menemään nyt vain yhä tiukemmaksi ja vaikeammaksi.
Tyytyväisyys nosti päätään?
Toki moni tykkää puhua siitä, kuinka kahden maalin johto jääkiekossa on kaikista pahin, tulee näitä harvoin silti menetettyä. Etenkään pudotuspeleissä, joissa mielentila ei ole missään muussa, kuin voittamisessa. Oilersin supertähti Connor McDavidilla oli kuitenkin takataskussaan pienoinen teoria sen suhteen, miksi joukkue menetti johtonsa. – En tiedä nostivatko he tasoaan, vai tippuiko meidän tekemisemme, on todella vaikea sanoa. Mietin, että saatoimme mukavoitua hiukan liikaa, mikä ei missään nimessä saa tapahtua toiste, McDavid kertoi NHL:n verkkosivuilla.NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan