Hurricanes-vahdilla tästä eteenpäin vain yksi tavoite – ”Jos minulta kysytään”
Kuva: Getty Images
Carolina Hurricanesin viime vuodet eivät ole olleet helppoja, sillä joukkue pitää tällä hetkellä hallussaan NHL:n pisintä putkea ilman pudotuspelikiekkoa.
Nyt, kun se jäi jälleen kerran kevään tosipeleistä rannalle, oli se seuralle jo kahdeksas kerta peräjälkeen.
Tämä kausi oli kuitenkin monilta osin lupauksia herättävä: Jeff Skinner iski uransa parhaan maalimäärän, 37 kappaletta, ja oman läpilyöntinsä teki muun muassa Sebastian Aho.
Lisäksi seuran puolustus on eittämättä yksi liigan lahjakkaimpia, sillä joukkueen takalinjoilta löytyvät muun muassa, Justin Faulkin lisäksi, Brett Pesce, Noah Hanifin, Jaccob Slavin sekä Ryan Murphy. Nyt suunta onkin ylöspäin, eikä muita tavoitteita enää ole, kuin paikka pudotuspeleihin. Näin uskoo myös seuran maalivahti Cam Ward, joka on sitä mieltä, että joukkueen ehdoton tavoite ensi kaudella on keväässä. – Jos minulta kysytään, niin tulemme olemaan pudotuspeleissä ensi vuonna, muuten kautemme on pettymys. Jos olisimme pelanneet tasollamme koko kauden ajan, en edes puhuisi sinulle nyt tästä – me alamme jo valmistautumaan ensi kevään pudotuspeleihin, Ward uhosi Pro Hockey Talkin mukaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Leevi Meriläinen sai uuden NHL-sopimuksen
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin