Kauden mittainen maaliton putki poikki viimeisessä ottelussa – ensimmäinen liigan historiassa

Detroit Red Wings päätti kautensa viime yön ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan. Kotijoukkue Red Wings kaatoi pirupaidat lukemin 4-1, mikä oli takuuvarmasti mieleen täpötäydelle Joe Louis Arenalle.
Kyseinen ottelu oli samalla myös Red Wingsin viimeinen kyseisessä hallissa. Ensi kaudella se tulee nimittäin siirtymään uunituoreelle Little Ceasars Arenalle.
Viime yönä oli myös viimeinen mahdollisuus Riley Sheahanille, joka ei ollut tehnyt kauden aikana vielä yhden ainutta maalia. Ennen Devils-kamppailua hän oli pelannut kaudella 79 ottelua, joissa hän oli laukonut kiekon maalia kohti jopa 106 kertaa.
Miehen harmiksi yksikään näistä ei ollut uponnut sisään. Onkin niin, että Sheahan on NHL:n historian ensimmäinen pelaaja, joka on laukonut yli 100 laukausta kauden aikana tekemättä maaliakaan.
No viime yönä, lähes jopa symbolisella tavalla, Sheahan sai haluamansa. Hän nimittäin iski kiekon Cory Schneiderin selän taakse, kun ottelua oli pelattu noin seitsemän minuuttia.
Sheahan saalisti ottelussa kaiken muun hyvän päälle jopa kauden toisen osumansa, joka tuli kamppailun päätöserän loppupuolella.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Washington Capitals kiinnitti entisen ykköskierroksen varauksen
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”