Rickard Rakell on lyönyt itsensä läpi laidalla – ”Sieltä on helpompi tehdä maaleja”

Rickard Rakell eli vielä lokakuussa vaikeita aikoja, kun hän joutui jättämään Ducksin ensimmäiset ottelut väliin loukkaantumisen takia.
Kun Rakell pääsi takaisin tositoimiin, tulos on ollut todella vakuuttavaa. Tällä kaudella 23-vuotias ruotsalainen on nimittäin iskenyt jo 30 maalin rajan rikki ja pelaa samalla lyhyen NHL-uransa parasta kautta.
Yksi tekijä, joka on saanut aikaan Rakellin loistavan maalivireen, on hänen siirtymisensä keskeltä laidalle. Rakell ei ole muuttanut itse pelissään mitään, mutta laidalla pelatessa maalintekopaikkoja syntyy paljon enemmän kuin keskellä.
– Kun olen saanut pelata tällä kaudella laidalla, se on antanut minulle erilaisen näkökulman sekä enemmän mahdollisuuksia tehdä maaleja, Rakell totesi The Hockey Newsille.
– Se antaa minulle enemmän mahdollisuuksia löytää irtokiekkoja ja saada kiekkoa lähemmäs maalia. Sieltä (maalin edestä) on tietysti helpompi tehdä maaleja.
”Hän on tehnyt loistavaa työtä”
Rakellin kehityksen on nähnyt läheltä myös Ducks-kippari Ryan Getzlaf. Hänen mukaansa Rakell on oppinut hyökkäyspelistä paljon enemmän.
– Luulen, että hän on oppinut, milloin ja missä voit tehdä temppusi. Aikaisemmin urallaan hän on tehnyt ehkä enemmän yksi vastaan yksi pelejä siniviivalla, ja usein ne johtavat penkitykseen tai vastustajan maaliin, Getzlaf kertasi.
– Hän on tehnyt loistavaa työtä, ja nyt hän tekee niitä temppujaan syvällä vastustajan hyökkäysalueella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa