VIDEO: Jarome Iginla tarjosi viihdettä ja sirkushuveja vanhassa kodissaan – palaako ”rikospaikalle” enää koskaan?
Kuva: Getty Images
Los Angeles Kingsiin loppukaudeksi siirtynyt Jarome Iginla teki viime yönä paluun vanhaan kotiinsa, Calgaryyn, kun losangelesilaisseura kohtasi paikallisen NHL-seuran, Flamesin.
Sinänsä tässä ei ollut mitään ihmeellistä, sillä jo vuonna 2013 Calgarysta Pittsburgh Penguinsiin siirtynyt Iginla on pelannut jo usean ottelun entisellä kotiareenallaan.
Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että Iginlan pelillinen taso on lähes romahtanut. Ikää alkaa olemaan mittarissa jo jääkiekkoilijaksi paljon, minkä lisäksi vastuu on tippunut. Takuita uran jatkumisesta ei ole siis lainkaan.
Siirto Kingsiin oli kuitenkin miehen loppu-uran kannalta erinomainen asia. Iginla on pelannut Los Angelesissa nyt 13 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä seitsemän (5+2) tehopistettä.
Näistä kaksi (1+1) tuli juurikin viime yönä Flamesia vastaan. Maalin ja syötön lisäksi Iginla otti kamppailussa myös nyrkkimatsin Flamesin Deryk Engellandia vastaan, joten kanadalaisveteraani sai täten tililleen niin sanotun Gordie Howe -hattutempun.
Tämän ansaitakseen pelaajan on kerättävä tililleen seuraavat asiat: maali, syöttö sekä tappelu.
Jos ura NHL:ssä on siis ohi tämän kauden jälkeen, pelasi Iginla ainakin tyylilleen uskollisen viimeisen ottelun Calgaryssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan