Onko Rick Nash itse itsensä pahin vihollinen, mitä tulee maaleihin? – ”Se raastaa sisintäni” (VIDEO)
Rick Nash hankittiin New York Rangersiin kesällä 2012 ja hänen piti olla se palanen, joka manhattanilaisjoukkueelta oli puuttunut kevään Stanley Cup -finaaleista.
Siitä katsottuna, kun Nash saapui Rangersiin, on hän pelannut tähän mennessä 309 runkosarjaottelua. Hän on tehnyt niissä kohtuullisen korkean maalimäärän, mikä on siis 124 täysosumaa ja sen lisäksi hän on antanut 97 maaliin johtanutta syöttöä.
Viime aikoina on ollut kuitenkin hiljaisempaa. Itse asiassa kaudella 2014-15 Nash takoi kiekon vastustajan verkkoon 79 runkosarjaottelussa 42 kertaa, mutta sen jälkeen hän on pelannut viime ja kuluvan kauden aikana 121 ottelua ja tehnyt niissä vain 35 maalia.
– Olen täällä tehdäkseni maaleja ja minulle maksetaan maalinteosta. Minun pitäisi tarjota paljon hyökkäyspäässä, koska sitä joukkue odottaa minulta. Ja sitä odotan myös itse itseltäni, Nash pohti avoimesti New York Postin haastattelussa.
Nash on toki parantanut paljon oman pään tekemistään Rangersissa pelatessaan ja hän on toki ylpeä siitä. Se ei kuitenkaan riitä.
– Se ei ole riittävästi, Nash viittaa puolustustekemiseensä.
– Totta kai olen ylpeä myös puolustuspään tekemisestäni ja kokonaisvaltaisesta pelaamisesta, mutta tiedän miksi olen täällä, ja puolustuspelaaminen ei ole se syy.
Itse itsensä pahin vihollinen
Nash luonnollisesti tiedostaa kaikkien muiden tavoin, että maalimäärät ovat olleet viime vuodet laskussa koko NHL:n osalta. Se ei kuitenkaan riitä selitykseksi hänelle.
– Tiedän, että liigassa tehdään vähemmän maaleja; mitä, onko Sidney Crosby ainoa pelaaja, jolla on yli 40 maalia? Maalinteko on siis vaikeaa. Mutta se raastaa sisintäni. Se turhauttaa minua, eikä sille näy loppua, Nash tuskailee maalimääriään.
Myöskään pudotuspeleissä hän ei ole kyennyt olemaan se avu Rangersille, jota seurassa hänet hankkiessa odotettiin. Nash on nimittäin pelannut joukkueessaan 61 pudotuspeliottelua ja tehnyt niissä ainoastaan 11 maalia. Toki hän on antanut siinä sivussa 22 maaliin johtanutta syöttöä, mutta kun hänen onnistumiset mitataan maaleissa.
Nashin ympärille onkin rakennettu koko Ison Omenan kokoiset odotukset ja se ymmärrettävästi lisää painetta.
– En osaa sanoa, että ovatko ihmiset ankaria kohdallani vai eivät, mutta tiedän olevani sitä itse itselleni. Olen kaikkein ankarin juuri itselleni. Minulta odotetaan maaleja. Minulta odotetaan pisteitä. Se on työni ja siksi olen täällä, Nash päättää.
Vaikuttaisi siis siltä, että Nash on itse itsensä pahin vihollinen ja hän rakentaa kaikki ne odotukset ympärilleen. Ja, kun onnistumisia ei ole tullut riittävästi, taakka harteilla on kasvanut kohtuuttomaksi.
Viime yönä pelattu paikallisottelu New York Islandersia vastaan saattaisi olla kuitenkin jonkin uuden ja paremman alku. Hän nimittäin iski niin ”ricknashmäisen” maalin, kuin vain olla ja voi, minkä lisäksi hän hankki vastustajalle peräti kolme kampitusjäähyä. Ehkä siis Rick Nash on tulossa uudelleen.
Itse asiassa Nash osui myös joukkueensa edellisessä ottelussa, joten nyt hänellä on ainakin momentum käsissään.
- Ruotsille hyviä uutisia! Toronto-hyökkääjä suuntaa MM-kisoihin
- Auts! Florida-tähti heitti viiltävän piikin kesälomalle lentäneelle Torontolle
- Vegas Golden Knights kesälomalle – samalla tehtiin käsittämätön NHL-ennätys
- Aleksander Barkov ehdolla arvostettuun NHL-palkintoon!
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Yhdysvaltojen MM-joukkue julki – supertähti sivuun loukkaantumisen takia
- Discovery: Juuse Saroksen MM-päätös paljastui
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- NHL:n pudotuspeleissä harvinainen tilanne – tällaista herkkua ei ole joka vuosi tarjolla
- Connor Hellebuyck heitti joukkuekaverinsa bussin alle – lataa kovaa tekstiä Avalanche-sarjasta
- Ei ole totta! Ruotsi sai taas uuden järisyttävän NHL-vahvistuksen MM-kisoihin
- Lady Byng -ehdokkaat julki – tästä porukasta valitaan NHL:n herrasmiespelaaja
- Boston Bruins kriisissä? Päävalmentaja lataa rajua kritiikkiä supertähdelleen
- Toronto Maple Leafs aikaiselle kesälomalle – käsittämätön putki sai jatkoa
- Pitäisikö Toronton kaupata joku tähtihyökkääjistään? Näin vastaa William Nylander
- NHL-superlupaus takoo hurjaa jälkeä MM-jäillä – rikkoi Nikita Kutsherovin 13 vuotta vanhan ennätyksen
- Tässä Leijonien joukkue MM-kisoihin – Jere Lehtinen kommentoi NHL-vahvistusten tilannetta
- Vancouver eteni jatkoon NHL-pudotuspeleissä – nuori maalivahti teki historiaa