Clarke MacArthur ei valmis luovuttamaan – ”Ainoa ajatukseni on, että haluan jatkaa yrittämistä”
Kuva: Getty Images
Ottawa Senators -hyökkääjä Clarke MacArthurilla ei ole ollut viime vuosina helppoa. Kaikki näytti vielä ennen kauden alkua hyvältä, kun hän oli palaamassa seuran vahvuuteen pitkän loukkaantumisen jälkeen.
Mutta mitä vielä. Harjoitusleirillä mies kärsi uuden aivotärähdyksen ja kausi oli ohi ennen kuin se ehti edes alkamaan. MacArthur ei halua kuitenkaan vieläkään luovuttaa, vaan hän toivoo pääsevänsä pelikuntoon tulevaksi kaudeksi.
– Tunnen itseni tarpeeksi vahvaksi, jotta voisin pelata. Tunnen oloni samaksi, kuin muutama vuosi sitten, kun tämä tapahtui edellisen kerran. Kaikki tulee takaisin mieleeni ja ainoa ajatukseni on, että haluaisin jatkaa yrittämistä. Lepään kauden lopun ajan ja katsotaan miten asiat ovat sitten, MacArthur pohti Postmedian mukaan.
”Kuka tietää?”
Kanadalaismedia The Scoren mukaan MacArthurin tila on siitä syystä hyvä, että hän ei ole kärsinyt elämää rajoittavista aivotärähdyksen jälkioireista. Tämä onkin hyvä merkki sen suhteen, että hän saattaisi hyvinkin saada vielä mahdollisuuden palata kaukaloihin. – Tunnen, että pystyn vielä palaamaan sille tasolle missä olin. Ja haluan uskoa, että saan vielä mahdollisuuden. Kuka tietää? Nämä kysymykset kummittelivat jo viime kesänä ja tein harjoitusleirillä kaiken tarvittavan ja tunsin oloni todella hyväksi. Olin siellä toki vain lyhyen aikaa, mutta kaikkien harjotteiden aikana tunsin, että minulla on kaikki vielä tallessa. MacArthur kärsi aivotärähdyksistä myös toissa kaudella, jolloin hän pelasi ainoastaan neljä ottelua.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Minnesota Wild vahvisti hyökkäystään – kiinnitti KHL:ssä loistaneen hyökkääjän
- Paljastus Leo Carlssonista: oli valmis paljon megatarjousta pienempään sopimukseen
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”