Minnesota Wildin peli takkuaa – ”Ensimmäinen todellinen vastoinkäymisemme”
Kuva: Getty Images
Minnesota Wild on ollut koko kauden yksi NHL:n parhaimpia joukkueita. Siitä kertoo joukkueen kärkipaikka omassa divisioonassaan, vaikka tosin eroa seuraavaan, eli Chicago Blackhawksiin, on enää vain yksi piste. Silti myös pelaajat ovat onnistuneet, esimerkkeinä Mikael Granlund ja Mikko Koivu.
Wildin penkin takana on tänä vuonna seissyt tuttu mies, sillä niin Anaheim Ducksia kuin Washington Capitalsia valmentanut Bruce Boudreau otti joukkueen komentoonsa täksi kaudeksi.
Boudreau on tunnetusti saanut joukkueensa lentoon runkosarjassa, mutta jostain syystä pudotuspeleissä hänen joukkueensa eivät ole menestyneet samalla tavalla. Karut tilastot nimittäin paljastavat, että vaikka Boudreau on vienyt joukkueensa pudotuspeleihin aina divisioonan voittajana, se on näissä tapauksissa edennyt vain kerran toista kierrosta pidemmälle, kaudella 2014-2015.
Viime aikoina Wildin otteet eivät ole olleet sitä, mitä päävalmentaja on odottanut, ja siksi kokenut valmentaja onkin mietteliäänä.
– Olen huolissani. Emme ole pelanneet kovin hyvin. 65 pelin jälkeen tämä (tappioputki) on ensimmäinen todellinen vastoinkäymisemme, jonka olemme kohdanneet. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka käsittelemme tämän vieraskiertueemme aikana, Boudreau totesi Star Tribunen mukaan.
Ketjumuutokset vaikuttavat?
Wild hankki pelaajasiirtojen takarajalla Arizona Coyotesista Martin Hanzalin ja Ryan Whiten. Kaksikko aloitti hyvin uudessa seurassa, mutta Boudreau on joutunut uusien pelaajien myötä sekoittamaan kauden aikana hyvin toimineita ketjuja. Wildin varakapteenina toimivan Zach Parisen mielestä ketjumuutokset eivät ole hyvä asia. – Sitä toivoisi, että löytäisimme jotain johdonmukaisuutta ketjukoostumuksissamme ja voisimme hieman perehtyä niihin. Tällä hetkellä niin ei kuitenkaan tapahdu, Parise kertasi. – Meidän täytyy tehdä parhaamme näillä, mitä meillä on ja yrittää saada homma toimimaan.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon