Suomalaislupaus yltämässä OHL:ssä hurjaan temppuun – Alex DeBrincat karannut yksinäiseen johtoon
Kuva: Getty Images
On harvinaista herkkua, että suomalaispelaaja roikkuu kärjen tuntumassa maailman parhaassa juniorisarjassa, Kanadan OHL:ssä. Paras on tietysti vahva sana, mutta ainakin moni on tätä mieltä.
Mutta sitten on Petrus Palmu. 19-vuotias varaamaton lupaus on nimittäin tällä hetkellä komeasti OHL:n pistepörssin seitsemäntenä, vain neljän pisteen päässä viidennestä sijasta.
Palmu edustaa kolmatta kautta OHL-joukkue Owen Sound Attackia. Hän on pelannut seuran riveissä tällä kaudella 55 ottelua, joissa nuorukainen on iskenyt komeat 33 maalia ja yhteensä 81 tehopistettä.
Palmu pelasi myös vuodenvaihteessa nuorten MM-kisoissa kuusi ottelua, mutta jäi näissä tehoitta.
Kuten jo ylempänä mainittu, ei Palmua ole varattu NHL:ään siitäkään huolimatta, vaikka tähän on ollut jo kaksi mahdollisuutta. Osasyynä tähän on varmasti nuoren miehen koko (171 cm/81 kg).
DeBrincat karannut muista
Chicago Blackhawksin viime kesän kakkoskierroksen varaus Alex DeBrincat johtaa OHL:n pistepörssiä tällä hetkellä ylivoimaisesti. 19-vuotias yhdysvaltalaislaituri on pelannut kauden aikana nyt 57 ottelua, joissa hän on kerännyt uskomattomat tehot, 60+59 (119). Kakkosena olevalla Taylor Raddyshilla on kasassa tasan 100 (38+62) tehopistettä. DeBrincat on siis tehnyt tällä kaudella yli maalin per ottelu, mikä on luonnollisesti aivan käsittämätön tahti. Esimerkkinä kerrottakoot, että muuan Connor McDavid iski viimeisellä OHL-kaudellaan 47 otteluun 44 täysosumaa. Toki tässä vaiheessa on otettava huomioon vielä se, että kyseessä on kaksi eri pelaajatyypin edustajaa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: NHL:ssä rysähtää iso treidi – tähtihyökkääjä vaihtaa maisemaa!
- Jesse Puljujärvi NHL-paluusta IS:lle: ”Ymmärrän aiempaa paremmin”
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Mistä kaikkialta voit katsoa NHL-otteluita suorana?
- NHL-ura ohi – Liiga-hopeamitalisti lopettaa uransa
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Yli 500 NHL-ottelun ex-tehomies: sopimus Sveitsiin
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä