Hanzalin kauppa vaikutti moneen – GM pahoitteli seuran kykyjenetsijöitä
Kuva: Getty Images
NHL:ssä yksi tärkeimpiä asioita organisaation jatkuvuuden kannalta on kykyjenetsintä. Tämän vuoksi seurat panostavatkin kyseiseen osa-alueeseen paljon, sillä heidän työnsä kädenjälki on joukkueille todella arvokasta.
Kaikki on kuitenkin loppukädessä kiinni GM:n valinnoista. Hän tekee valinnat varaustilaisuudessa ja muutoinkin pitkin kautta. Joskus kyseisillä valinnoilla on myös pitkäkestoinen ja laajamittainen vaikutus, kuten vaikkapa tällä kaudella Minnesota Wildin kohdalla.
”Se on varmasti rankkaa”
Kun Wild hankki siirtotakarajalla itselleen hyökkääjä Martin Hanzalin, jakoi kauppa mielipiteet. Suurimman osan mielestä Hanzal oli hyvä vahvistus, mutta hinta oli liian korkea. Osa taas oli sitä mieltä, että jos mestaruustaistelu kutsuu, ei mikään maksa liikaa. Ei edes ykköskierroksen ja kakkoskierroksen varausvuorot sekä ehdollinen varausvuoro, joka saattaa vielä muuttua kakkoskierroksen varaukseksi. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Kun Wild päätti kaupata ensi kesän ykköskierroksen varausvuoronsa toisaalle, muutti se koko seuran kykyjenetsijäosaston hommat päälaelleen.Tästä GM Chuck Fletcher halusikin pahoitella seuran työntekijöitä. – Voin vain kuvitella, jos olisin nuorten pelaajien kykyjenetsijä ja saisin puhelun maaliskuun alussa, että olemme kaupanneet ensimmäisen varausvuoromme. Siis sen jälkeen, kun olet skoutannut viimeiset viisi kuukautta, Fletcher kertoi Star Tribunelle. – Olet tehnyt paljon töitä ja keskittynyt eritoten ykköskierroksen kavereihin, koska ne ovat niitä, joiden mukaan organisaatiota arvostellaan ja myös sinun työtäsi arvioidaan. Sinä voit ajatella tässä vaiheessa vain, että ”kaikki tämä aika poissa perheeni luota on mennyt hukkaan.” Se on varmasti rankkaa.
LUE MYÖS:
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Porttikielto – Aleksandr Ovetshkinilta lyötiin raja kiinni!
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Maajoukkuetykki jättää NHL:n – uusi osoite selvillä
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!