Miltä Quebec Nordiques olisi näyttänyt? – Uusi logo ja peliasu olivat jo valmiina odottamassa (KUVA)

Quebec Nordiques liittyi NHL-kartalle vuonna 1979 ja 16 vuotta myöhemmin seura muutti Coloradoon.
Nykyisin Nordiques tunnetaan siis Colorado Avalanchena, NHL:n kuluvan kauden jumbojoukkueena. Quebecissa seura ei koskaan päässyt juhlimaan Stanley Cupia, mutta Avalanche-aikoinaan jääkiekkomaailman himoituin pysti on saapunut Denveriin kahdesti.
Sinällään katkeruutta saattaa aiheuttaa Quebecin suunnalla se – luonnollisesti NHL-seuran menettämisen ohella – että Avalanche voitti välittömästi ensimmäisellä NHL-kaudellaan Stanley Cupin. Toisin sanoen oli hyvin lähellä, ettei Quebecissa vietetty Stanley Cup -juhlia.
Mikäli Nordiques olisi jäänyt pelaamaan Quebeciin, olisi joukkue kokenut melkoisen muodonmuutoksen. The Hockey News nimittäin kertoo, että Journal de Quebec paljasti maaliskuun 30. päivä, vuonna 1995, Nordiquesin värien ja logon menevän uusiksi, minkä myötä seura joutui vahvistamaan asian pari viikkoa myöhemmin.
Sinällään uutinen ei ollut seuran näkökulmasta mikään kovinkaan mieluinen, sillä tuossa kohtaa oli varmasti tiedossa, että kaudella 1996-97 suunniteltu ulkoasumuutos ei tulisi koskaan toteutumaan.
Mutta miltä sitten quebecilaisseuran uusi ulkoasu olisi näyttänyt? Tältä:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Colorado löylytti Dallasia – yleisö sekosi täysin Gabriel Landeskogin maalista
- Väite kulisseista: Joonas Korpisalo haluaa ulos Bostonista
- Aleksander Barkovin pelikunnosta iso päivitys
- NHL:n kurinpito asetti Aleksander Barkovin telojan pelikieltoon
- NHL:ssä täysi sirkus päällä – joukkotappelu levisi vaihtopenkille
- Patrik Laineesta kantautui huolestuttava tieto
- Florida-valmentajalta mystinen kommentti Aleksander Barkovin tilasta
- Tre Kronor kasaa hirmujoukkuetta MM-kisoihin – taas kaksi huippuvahvistusta NHL:stä
- Matias Maccelli avautuu – suorat sanat jatkosta Utahissa
- Aleksander Barkov telottiin rajusti NHL:ssä!
- Lähde: Kultaleijona lähdössä Coloradosta – palaa Eurooppaan
- Aleksander Barkovin pelikunnosta iso päivitys
- Matias Maccelli avautuu – suorat sanat jatkosta Utahissa
- Florida-valmentajalta mystinen kommentti Aleksander Barkovin tilasta
- Patrik Laineesta kantautui huolestuttava tieto
- Aleksander Barkov telottiin rajusti NHL:ssä!
- Urheilucast: HIFK virittelee melkoista pommia – Jarmo Kekäläinen kiikarissa!
- NHL:n kurinpito asetti Aleksander Barkovin telojan pelikieltoon
- USA:n MM-joukkueen runko selvillä – mukana kovia NHL-nimiä
- Tre Kronor kasaa hirmujoukkuetta MM-kisoihin – taas kaksi huippuvahvistusta NHL:stä