Canucksilta väkevä muistutus lähellä siirotakarajaa – ”Todellisuus on paljon monimutkaisempaa”

NHL:n tämän päivän siirtotakarajaan on enää alle kuukausi, ja huhut sen kuin yltyvät. Kyseinen aika kaudesta on myös fanien juhlaa, sillä kukapa ei rakastaisi mehukkaita ja isoja vaihtokauppoja, jossa tähtipelaajat vaihtavat seuroja keskenään.
Ailahtelevan kauden pelannut Vancouver Canucks aikoo kuitenkin pitää jalkansa maassa kauppojen suhteen. Se ei ole valmis uhraamaan tulevaisuuttaan, eikä tämän suhteen etenkään varausvuorojaan minnekään.
– Aivan kuten viime vuonna, astumme siirtoamarkkinoille sillä mielellä, että rakastaisimme ideaa saada lisää varausvuoroja. Me emme aio kaupata omiamme pois, ja on tärkeää muistaa, että siirtotakaraja ei luo pohjaa joukkueellesi, Canucksin jääkiekkotoimien johtaja Trevor Linden kertoi TSN 1040:n haastattelussa.
Ei mitään simppeliä hommaa
Moni meistä on pelannut ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä NHL-videopelien GM-muotoja ja miettinyt päässään, että tämähän on helppoa.
Moni meistä myös ymmärtää kuitenkin samalla sen, että kyse on pelkästä videopelistä. Kun jokin meistä virtuaalimanagereista päästettäisiin oikeasti NHL-joukkueen GM:ksi, saattaisi jälki olla hyvinkin rumaa.
Linden nimittäin muistutti meitä tavallisia tallaajia siitä, että vaihtokaupan teko ei ole koskaan yksinkertaista.
– Kyse on rakentamisesta; rakennat joukkuetta kauppojen kautta, varaustilaisuudessa ja yliopistopelaajien avulla. Me olemme mukana keskusteluissa ja luonnollisesti nämä ovat mutkikkaita tilanteita. Tarvitset suostuvan vaihtokumppanina ja pelaajan, joka on valmis tekemään yhteistyötä. Me kaikki teemme kauppoja ja päässämme ne ovat yksinkertaisia, mutta todellisuus on paljon monimutkaisempaa.
NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- James van Riemsdykin uusi NHL-seura selvisi!
- Watson: Tässä Jesse Puljujärven ensi kauden seura – ei sittenkään Luganoon?
- Colorado Avalanchen tehomies vaihtaa seuraa: Solmi rahakkaan sopimuksen
- Nyt puhuu Mitch Marner: Tämän takia valitsi Vegasin – näpäytti Torontoa
- NY Rangers ja Carolina pyöräyttivät ison treidin – tähtipakille jättisopimus
- Mikael Granlund löi hurjalla tavalla rahoiksi – yllättävä NHL-seura nappasi!
- Montrealilta yllätyshankinta – Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!
- Corey Perryn uusi NHL-seura selvisi!
- Joel Armia vaihtaa seuraa NHL:ssä – tässä uusi osoite
- Nyt jysähti – Brock Boeser teki todellisen yllätysratkaisun!
- TSN: Mikael Granlund vaihtaa NHL-seuraa!
- Fanit haltioissaan – NHL-superlupaus valitsi huikean pelinumeron!
- Toronto Maple Leafs rysäytti jättidiilin pöytään!
- Kova kohtalo: Carolina näytti suomalaispelaajalle ovea!
- 50 miljoonaa dollaria! NY Islanders kiinnitti tähtipelaajansa jättisopimuksella
- Mikael Granlund löi hurjalla tavalla rahoiksi – yllättävä NHL-seura nappasi!
- Corey Perryn uusi NHL-seura selvisi!
- Kasperi Kapanen jatkaa Edmonton Oilersissa – näin kävi palkalle
- Boston Bruins kiinnitti maalitykkinsä: kuuden vuoden jättisopimus
- Vladimir Tarasenko kaupattu NHL:ssä