HUHU: Lopettaako Shane Doan uransa sittenkin Arizonassa? – ”Keskusteluja ei ole käyty”

Shane Doan on Arizonassa todellinen legenda ja seuraikoni. Hän on nimittäin pelannut koko NHL-uransa ajan samassa organisaatissa, aina Winnipeg Jetsin ajoilta lähtien. Toisaalta Kanadassa mies ehti pelaamaan ainoastaan yhden kauden, sillä Jets muutti Arizonaan kaudeksi 1996-97.
Coyotesin kapteenina Doan on toiminut kaudesta 2003-04 lähtien, joten mies on ollut seuran todellinen johtaja jo yli vuosikymmenen ajan.
40-vuotias kanadalaishyökkääjä pelasi vielä viime kaudella tehollisesti erinomaista jääkiekkoa. Mies teki 72 runkosarjaotteluun nimittäin 28 maalia ja yhteensä 47 tehopistettä. Coyotes kuitenkin on pyrkinyt nuorentamaan joukkuettaan, minkä vuoksi Doan saikin odotella viime kesänä jatkosopimustaan pelottavan pitkään.
Kaiken lisäksi tämä kausi ei ole mennyt odotusten mukaisesta. Otteluita on nyt takana 50 kappaletta, joissa mies on kerännyt tililleen tehot 4+12. Coyotes on kaiken hyvän päälle jo käytännössä menettänyt mahdollisuutensa pudotuspeleihin, joten tämä kausi saattaa olla hyvinkin se, kun Doan lähtee toisaalle tavoittelemaan Stanley Cupin mestaruutta. Pystiä, joka kokeneen veteraanin palkintokaapista puuttuu.
Nähdäänkö kauppaa sittenkään?
Doan saattaa hyvinkin pelata viimeistä kauttaan NHL:ssä. Ikää on mittarissa jo runsaasti (jääkiekkoilijaksi), minkä lisäksi taso pelillinen taso on tippunut täksi kaudeksi. Ja kuten jo ylempänä mainittu, puuttuu miehen palkintokaapista Stanley Cupin mestaruus.
Näiden syiden vuoksi Coyotes saattaa todella harkita Doanin kauppaamista. Tottakai seura tarvitsee kauppaamiseen Doanin suostumuksen, mutta viimeistään tässä vaiheessa itse miehenkin on ymmärrettävä, että ikkuna Stanley Cupin voittamiseen vetelee viimeisiään.
Kaikesta huolimatta Arizonassa miehen kauppaamisen suhteen ollaan vietetty hiljaiseloa, jos seuran GM John Chaykaa on uskominen.
– En ole käynyt mitään keskusteluita useaan viikkoon. Vaikka olemme kuukauden päässä siirtotakarajasta, ei asia vaivaa kumpaakaan osapuolta, Chayka kertoi Arizona Sportsin mukaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Gerard Gallantilta yllätyspäätös: tähtivalmentajan ura jatkuu KHL:ssä
- Jaroslav Halak: ura päättyy
- Nazem Kadri valmis treidiin – vain nämä kaksi seuraa kelpaavat
- Columbuksen ykköskierroksen varaus jätti siirtopyynnön
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Toronto saa oman varauksensa riveihinsä
- Yli 32 miljoonaa dollaria! Liigan entinen tähtivahti löi rahoiksi NHL:ssä
- Pierre LeBrun: Kokenut NHL-valmentaja matkalla KHL:ään!
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Matthew Tkachukista karmea paljastus
- Lähde: Anaheim Ducks valmistelee seuraavaa isoa jytkyä – tämä NHL-lahjakkuus kaupataan!
- TPS-taustainen puolustaja jättää NHL:n – palaa Eurooppaan
- Joe Thornton löysi töitä NHL:stä
- Montreal Canadiens vahvisti sentteriosastoaan: Haaviin entinen kärkivaraus
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä siirtyy Sveitsiin
- Nazem Kadri valmis treidiin – vain nämä kaksi seuraa kelpaavat
- Yli 32 miljoonaa dollaria! Liigan entinen tähtivahti löi rahoiksi NHL:ssä
- Columbuksen ykköskierroksen varaus jätti siirtopyynnön
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Toronto saa oman varauksensa riveihinsä