TSN-toimittaja nimesi kaikkien aikojen nuorten MM-kisajoukkueen – mukana myös suomalaisväriä
Kuva: Getty Images
TSN-toimittaja Gord Miller julkaisi ennen yön Kanadan ja Venäjän kohtaamiista oman joukkueensa, joka koostui nuorten MM-kisoissa menestyneistä pelaajista.
Nuorten MM-kisat viettävät 40-vuotisjuhlaansa, jonka kunniaksi Miller nimesi neljä hyökkäysketjua, kolme pakkiparia ja kolme maalivahtia.
Maalin suulta joukkueessa löytyy Manny Legace, joka voitti nuorten MM-kultaa vuonna 1993. Toisena maalivahtina löytyy Neuvostoliittoa edustanut ja jo edesmennyt Jevgeni Belosheikin. Hän voitti nuorten MM-kultaa vuonna 1984.
Ensimmäinen suomalaispelaaja löytyy kolmantena maalivahtina, kun Kari Lehtonen on joukkueessa. Lehtosen palkintokaapista löytyy nuorten MM-kisojen hopea vuodelta 2001.
Foppa, The Great One, Suomen-tappaja…
Hyökkäyksestä joukkueesta löytyy Peter Forsbergin, Wayne Gretzkyn ja Pavel Buren kaltaisia pelimiehiä. Forsberg saalisti nuorten kisoista kaksi hopeaa ja hänellä on myös piste-ennätys yhdessä turnauksessa, kun hän teki hurjat 31 (7+24) tehopistettä vuoden 1993 kisoissa. Gretzky sen sijaan oli kisoissa vuonna 1978, kun hän oli vasta 16-vuotias. Hän sai tuliaisiksi pronssisen mitalin ja nimityksen kisojen tähdistökenttään. Puolustuksesta löytyykin sitten se toinen suomalainen, kun Reijo Ruotsalainen on valittu puolustukseen. Ruotsalainen osallistui nuorten kisoihin vuosina 1977-1980 ja voitti viimeisenä vuotena hopeaa. Samana vuonna hänet valittiin myös kisojen parhaaksi puolustajaksi sekä tähdistökentälliseen. Koko joukkueen voit katsoa alla olevasta kuvasta.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kallispalkkainen ruotsalaisfloppi: kausi ohi
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Buffalo synkässä tilanteessa: kaksi tähtipelaajaa haluaa pois?
- Näin voit voittaa itsellesi NHL26-videopelin!
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Brad Marchand palasi Bostoniin: murtui kyyneliin – vertaili Bruinsia ja Panthersia
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!
- The Fourth Period: Patrik Laineen sopimusneuvotteluissa yllätyskäänne
- Sebastian Aho sai haluamansa – kiittelee Carolinan huippuhankintoja: ”Loistavia”
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Oliver Kapasen hurja maalivire sai jatkoa: ”Niin lahjakas”