Carolina Hurricanesin ykköspuolustaja sivuun – joukkueen pudotuspelihaaveille paha kolaus
Carolina Hurricanes on viime aikoina pelannut erinomaisesti, josta osoituksena on joukkueen viimeiset kymmenen ottelua, joista joukkue on hävinnyt vain kaksi varsinaisella peliajalla.
Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen johdolla joukkue on enää seitsemän pistettä viimeisestä pudotuspelipaikasta, jota pitää tällä hetkellä hallussaan Philadelphia Flyers, joka on tosin pelannut kolme ottelua Hurricanesia enemmän.
Seura sai kuitenkin tänään huonoja uutisia, kun selvisi, että Justin Faulk on sivussa tositoimista ainakin viikon verran. Faulk on listattu joukkueen toimesta ”week-to-week”, joten hänen tilansa arvioidaan viikoittain.
Päävalmentaja Bill Petersin mukaan Ryan Murphy ottaa hänen paikkansa joukkueen ykkösparissa, jossa toisena puolustajana on pelannut Ron Hainsey.
Nuorten pelaajien peliaika kasvaa jälleen
Faulk on tällä kaudella kerännyt tehot 7+9=16, jolla hän on Hurricanesin tehokkain puolustaja. Faulkin poissaolo tarkoittaa jälleen kasvavaa vastuuta joukkueen nuorelle puolustukselle. Faulk oli jo aikaisemmin tällä kaudella sivussa, ja jo silloin pohdittiin, kuinka joukkueen puolustus kestää. Jaccob Slavin, Brett Pesce ja Noah Hanifin saavat olla jälleen valmiita kasvaviin minuutteihin, sillä Faulk on Hurricanesin ylivoiman sekä alivoiman kantavia voimia. Carolinassa varmasti toivotaan, että Faulkin poissaolo ei osoittaudu pitkäaikaiseksi, sillä joukkue tarvitsee ykköspuolustajaansa, kun se taistelee vimmatusti Itäisen konferenssin pudotuspelipaikasta.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Montréal Canadiensille merkittävä pelaajasopimus
- Leevi Meriläinen sai uuden NHL-sopimuksen
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin