Rick Nashin epäonni jatkuu – New York Rangers käy tiukkaa taistelua divisioonan kärjessä

New York Rangers on tällä kaudella pelannut erinomaista kiekkoa. Se majailee tällä hetkellä oman divisioonansa kärjessä kuitenkin vain kahden pisteen erolla toisena olevaan Pittsburgh Penguinsiin.
Joukkue on kuitenkin kärsinyt muutamasta avainpelaajan loukkaantumisesta, kun esimerkiksi Mika Zibanejad sekä Rick Nash ovat olleet sivussa tositoimista. Nash palasi juuri nivusvammansa jälkeen ja iski kolmessa ottelussa heti kaksi maalia.
Nyt Nashin epäonni kuitenkin jatkuu, sillä hän loukkasi itsensä sunnuntaina, kun Rangers kohtasi New Jersey Devilsin. Hän ei pelannut ottelun jatkoajalla kuin ensimmäiset 37 sekuntia ja maanantaina selvisi, että hänellä on jälleen nivusvamma.
Nashin aikaisemmin kärsimä nivusvamma oli New York Postin mukaan hänen uransa ensimmäinen, mutta nyt sattunut nivusvamma on lehden mukaan täysin eri vamma.
Nash on sivussa vielä tuntemattoman ajanjakson, joka alkaa tiistain tärkeästä ottelusta, jossa Rangers kohtaa juuri pahan kilpakumppaninsa, Pittsburgh Penguinsin. Divisioonan sisäinen taistelu käy kuumana, sillä Rangersin erottaa tällä hetkellä viimeisestä pudotuspelipaikasta vain kuusi pistettä.
Muiden pelaajien peliaika kasvaa
New York Post -lehti toteaa artikkelissaan, että Nashin poissaolo tulee näkymään kasvavana peliaikana ainakin Jimmy Veseyn ja Michael Grabnerin kohdalla. Kaksikko on esiintynyt tällä kaudella varsin mallikkaasti, sillä Vesey on kerännyt 33 otteluun 17 (10+7) tehopistettä, kun taas Grabner on nakuttanut 33 otteluun 13 maalia ja 18 tehopistettä.
Rangersin kannalta Nashin poissaolo tulee ikävään paikkaa, sillä hän oli paluunsa jälkeen yksi Rangersin parhaista pelaajista. Nash on tällä kaudella iskenyt 30 otteluun 13 maalia ja yhteensä 20 tehopistettä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa