Tähän kauteen lähtiessä Colorado Avalanchessa puhalsi uudet tuulet. Päävalmentaja Patrick Roy sai lähteä ja hänen tilalleen nimettiin Jared Bednar.

Bednar on entinen puolustaja, mutta hän ei koskaan pelannut NHL:ssä. Hänen alkunsa Avalanche-käskijänä oli erinomainen, sillä hänen johdollaan joukkue voitti harjoituskaudella kaikki ottelut ja aloitti vahvasti myös runkosarjassa, kun kausi käynnistyi lokakuussa.

Nyt tilanne on kuitenkin ajautunut siihen pisteeseen, että Avalanche majailee NHL:n jumbona. Se on pisteen päässä Arizona Coyotesista, jonka peli on ollut Avalanchen tavoin täysin sekaisin. Joukkue on jo kymmenen pisteen päässä pudotuspelipaikkaan oikeuttavasta sijasta.

Vaikka kautta on pelattu vasta reilu neljännes, viimeiseltä sijalta nouseminen vaatii rutkasti töitä.

Nuoret pelaajat vastuunkantajina

Avalanchella on varsin nuori joukkue, vaikka sieltä löytyy myös kokemusta muun muassa Jarome Iginlan muodossa. Gabriel Landeskog, Matt Duchene, Nathan MacKinnon ja Tyson Barrie johtavat Avalanchen nuorta kaartia. Joukkueen taaperrusta kuvaa hyvin se, että joukkueen ykköspuolustaja Barrien tehotilasto osoittaa -12.

Itse asiassa kaikki joukkueen pelaajat ovat joko nollassa tai miinuksella.

Suomen Mikko Rantanen on ollutkin harvoja positiivisia asioita joukkueen kauden aloituksessa, sillä hän on iskenyt 19 otteluun 11 (3+8) tehopistettä.

Maalivahtien edesottamukset vaihtelevat

Joukkueen nimellisenä ykkösmaalivahtina toimiva Semyon Varlamov on ollut tällä kaudella heikko, ainakin tilastojen valossa.

Hän on voittanut vain viisi ottelua ja hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa on yli 3. Varlamov aloitti muun joukkueen tavoin hyvin, sillä hän merkkautti kauden ensimmäisen nollapelinsä jo kolmannessa ottelussa.

Toisena maalivahtina oleva Calvin Pickard on pystynyt torjumaan neljä voittoa seitsemän ottelun aikana. Hänen tilastonsa ovat sentään kelvolliset, sillä hänen torjuntaprosenttinsa on 92.

Mikäli joukkueen otteet jatkuvat samanlaisina kuin tähän asti, saa Avalanchen seurajohto alkaa tarkastella sitä, kenet he tulevat varaamaan ensi kesän varaustilaisuudessa.