2 x 22, ajassa 2:22 – viime yön kierroksella uskomaton sattuma (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Winnipeg Jets onnistui viime yönä yllättämään Chicago Blackhawksin, sillä kanadalaisseura oli parempi lukemin 2-1. Ottelussa ei nähty suomalaisonnistumisia, sillä Patrik Laineen kolmen kamppailun mittainen maaliputki meni viime yönä poikki.
Sen sijaan ottelussa nähtiin todella odottamaton, mutta hauska sattuma, joka vaati sen, että kaikki tähdet taivaalla olivat oikeassa asennossa.
Mistään sen suuremmasta ei ole kyse, kuin tappelusta, mutta se piti sisällään melkoisen onnekkaan sattuman.
Kaikki alkoi siitä, kun Jetsin Chris Thorburn ja Blackhawksin Jordin Tootoo päättivät tiputtaa rukkasensa ottelun avausminuuteilla.
Tarkemmin sanottuna kaksikko päätti lähteä tanssimaan, kun ottelu oli vanhentunut kahden minuutin ja 22 sekunnin verran. Kaiken lisäksi Thorburn ja Tootoo käyttävät molemmat numeroa 22, joten ainoa ”kakkonen”, mikä tilanteessa jäi uupumaan, oli toinen erä.
Itse nahistelu oli lopulta hyvinkin tasainen, sillä tohinassa olivat mukana kaksi kokenutta tappelijaa. ”Voiton” sai lopulta tililleen vierasjoukkueen Thorburn, joka sai Tootoon kanveesiin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!