Columbus Blue Jacketsin ruotsalaissentteri tekemässä läpimurtoaan – ”Hän on paras pelintekijämme”
Columbus Blue Jackets varasi kesällä 2013 18-vuotiaan Alexander Wennbergin numerolla 14. Kyseinen varaus oli myös samalla Jarmo Kekäläisen ensimmäinen varaus Blue Jacketsin toimitusjohtajana.
Wennberg oli esiintynyt edukseen niin SHL:ssä kuin myös nuorten maailmanmestaruuskisoissa. Ruotsalainen oli tehnyt nuorten kisoissa seitsemään otteluun 7 (3+4) tehopistettä, joten hänestä odotettiin seuralle tulevaisuuden kantavia voimia.
Wenneberg oli kahdella edellisellä kaudella pelannut jo joukkueen riveissä ja oli viime kaudella jo väläytellyt osaamistaan. Viime kaudella Wennberg pelasi 69 ottelua ja iski niissä 40 (8+32) tehopistettä.
Tämän kauden alku on kuitenkin ollut täysosuma, sillä Wennberg on tehnyt nyt 21 otteluun 20 (5+15) tehopistettä. Hyvät otteet ovat siivittäneet 22-vuotiaan ruotsalaisen jo NHL:n pistepörssin jaetulle seitsemännelle sjialle muun muassa Sidney Crosbyn ja Claude Girouxin kanssa.
Kehuja sadellut ympäri vuoden
Tämän vuoden tammikuussa seuran päävalmentaja John Tortorella kehui nuorta lupaustaan. – Hän on mahdollisesti yksi parhaista pelintekijöistämme. Kun puhutaan pelintekijöistä, useat ajattelevat vain hyökkäyssuuntaan, mutta hän tekee peliä myös omassa päässämme, Tortorella kertasi NHL.comin haastattelussa tammikuussa. – Hän ei ole mikään kiekosta irti haluava pelaaja. Hän haluaa tehdä peliä, jotta saisimme kiekon hallinnan. Noin nuoreksi kaveriksi rakastan hänen itsevarmuuttaan ja se on kaikki mitä tarvitset. Wennbergin joukkuetoveri Brandon Saad kehui myös nuorta ruotsalaista Columbus Dispatchin haastattelussa. – Hänellä on näkemys, hän pystyy tekemään peliä, Saad totesi lehden haastattelussa. – Kun hän saa kiekon lapaansa, hän on tappava sillä.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä