Dallas Starsin tähtipuolustaja John Klingberg jyrkässä alamäessä – tilastotkin sen kertovat

Dallas Starsin alkukausi ei ole ollut helppo, mutta vielä vaikeamman tuntuinen se on ollut heidän ruotsalaiselle tähtipuolustajalleen John Klingbergille.
Viimeisen kymmenen päivän aikana puolustaja on penkitetty kahdesti, ja toiminut näin ylimääräisen puolustajan roolissa katsomon puolella.
Viime viikolla hän nukkui pommin joukkueen sisäisestä palaverista ja joutui siksi ulos pelaavasta kokoonpanosta. Valmentaja Lindy Ruff totesti tuolloin että ”tämä tapaus summaa meidän alkuvuotemme”. Klingbergin rangaistuksesta ja Johnny Oduyan loukkaantumisesta johtuen Julius Honka teki menestyksekkään debyyttinsä ison liigan puolella.
Tämänkertainen penkityksen syy oli puhtaasti se, että Klingberg on vain pelannut huonosti. Jo alkukausi meni penkin alle yksilötasolla, mutta kauden vanhetessa ongelmat ovat edelleen jatkaneet kasvamista tähän tilanteeseen asti.
Tilastot puhuvat puolestaan
Debytoituaan kesken kauden 2014-15, Klingberg oli tehnyt ennen tämän kauden alkua 141 NHL-otteluun 96 tehopistettä, mikä on loistava lukema kenelle tahansa puolustajalle.
Tällä kaudella hän on tehnyt 22 otteluun vain 11 (2+9) pistettä Starsille ja on ollut myös omassa päädyssä enemmän ongelmissa. Erityisesti hänen kiekonhallintapelinsä on ollut jyrkässä käyrässä alaspäin ja hänen tehotilastonsa näyttää lukemaa -9.
Klingbergillä on edelleen pelien kääntämiseen vaadittavaa taitoa, mutta nykyisen kaltaiset vaikeat jaksot syövät varmasti miestä.
Stars on ykköspakkinsa vaikeuksista huolimatta edelleen lännen villikorttipaikalla kiinni, mutta 23 ottelustaan joukkue on voittanut ainoastaan yhdeksän.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä