H-hetki lähenee Las Vegasissa – ”Logo on uskomaton!”
Kuva: Getty Images
Las Vegasiin ensi kaudeksi tuleva NHL-seura esittelee tänään nimensä lisäksi myös logonsa.
Kun kello lyö ensi yönä 03:30 Suomen aikaa, saa NHL myös nimen osalta uuden seuran 30 nykyisen seuran joukkoon. Tuolloin nimittäin käynnistyy Las Vegasissa järjestettävä tilaisuus, jossa julkistetaan kaudeksi 2017-18 NHL:ään liittyvän uuden seuran nimi ja logo.
Seuran omistava Bill Foley ei meinaa pysyä housuissaan tapahtuman alla ja ennen kaikkea hän on yltiöpäisen innoissaan seuran logosta. Logo kunnioittaa hänen mukaansa Las Vegasin alueen harvinaista ympäristöä ja samalla kielii joukkueen kulttuurista, mikä perustuu siihen, että koskaan ei anneta periksi.
– Meillä tulee olemaan heti fanituotteitamme myynnissä ja logo on uskomaton! Olen jo näyttänyt sen muutamille ihmisille, Foley paljastaa LasVegasNow.com:lle.
Jopa maailman ykkössirkus paikalla
Tapahtumasta on tulossa melkoinen spektaakkeli. Foley nimittäin paljasti, että mitä seremonioihin muun muassa kuuluu, kun salaisuudet viimein paljastetaan. – Tuokaa ja tulkaa kaikki paikalle. Cirque du Soleil tulee vetämään show’n, meillä on video ja Gary Bettman on paikan päällä toivottamassa kaikki tervetulleiksi. – Hän (Bettman) on sataprosenttisesti tämän joukkueen takana ja hän on ollut ajamassa joukkuetta tänne alusta asti.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”
- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon

- Florida Panthersin luottomies pidätettiin – näin seura reagoi