Tic-tac-toe – Sebastian Aholle NHL-uran avausmaalit, Teuvo Teräväinen 1+3
Kuva: Getty Images
Carolina Hurricanes lähti kotiotteluunsa ennakkosuosikki Washington Capitalsia vastaan kentällisiään muuttaneena ja se toimi enemmän kuin mallikkaasti.
Ketjumuutokset koskivat myös joukkueen suomalaispelaajia, Teuvo Teräväistä ja Sebastian Ahoa. Kaksikko pelasi alkukaudesta yhdessä, mutta kun tulosta ei tullut, heidät erotettiin.
Jo Hurricanesin lauantain aamujäillä suomalaiset olivat kuitenkin takaisin yhdessä. Tällä kertaa keskelle istutettiin Elias Lindholmin sijaan Jordan Staal. Sitä kautta kentälliseen, josta päävalmentaja Bill Petersin mukaan oli aiemmalla yrittämällä puuttunut tietynlainen röyhkeys, sai uusia ulottuvuuksia.
Ketjun saldo: 11 tehopistettä!
Ja ne uudet ulottuvuudethan toimivat. Capitals siirtyi ottelussa 1-0-johtoon, mutta sen jälkeen alkoi todellinen suomalais-show, lisämausteenaan Staal. Ensiksi Aho kiskaisi avauserän puolivälin jälkeen NHL-uransa avausmaalilla ottelun tasoihin. Syöttäjinä toimivat Teräväinen ja Staal. Ja vain vajaata viittä minuuttia myöhemmin asialla oli sama kolmikko, tällä kertaa Teräväisen maalatessa. Kolmikon vauhti ei hiipunut missään vaiheessa, vaan toisen erän alkajaisiksi Staal osui ylivoimalla, Teräväisen toimiessa kakkossyöttäjänä. Ja sama kolmikko oli asialla myös 5-1-osumassa, kun Aho ohjasi takatolpalta Teräväisen heiton tyhjään maaliin. Staalille niin ikään syöttöpiste. Loppulukemat kirjailtiin siis muotoon 5-1 ja Hurricanesin uusi tehoketju sai täydellisen tulikasteen. Aholle kirjattiin tehot 2+1 ja sekä Teräväiselle että Staalille 1+3. Eikä siinä vielä kaikki: Koko kolmikon teholukema oli ottelussa +3. Etenkin Ahon kokonaissuoritusta voidaan pitää uskomattomana, sillä hän pelasi ainoastaan hieman yli 12 minuuttia. Teräväisellä on nyt kuluvalta kaudelta kasassa tehot 4+4 ja Aholla 2+7. Molemmat ovat pelanneet 14 ottelua.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Matias Maccelli löysi uuden NHL-seuran – vuosipalkkaan tuntuva pudotus
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Nico Hischier ja Ivan Demidov löivät rahoiksi – jättisopimukset kouraan!
- Erik Haula löysi uuden NHL-seuran – kahden vuoden sopimus
- Eetu Luostarinen jatkaa Floridassa – rahakas jatkosopimus!
- Rasmus Andersson: jättisopimus
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Tässä NHL:n uusi puolustajien palkkakuningas? Chicago kiinnittämässä Bowen Byramin jättidiilillä
- Sportsnet: Erik Haulaa viedään uuteen NHL-seuraan!
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Jesperi Kotkaniemi: nyt tapahtui yllätyskäänne!
- Patrik Laine: täysin uusi siirtoskenaario!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- Jarmo Kekäläinen laittaa rahaa palamaan – syvyyshyökkääjälle 17,5 miljoonan sopimus
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä