Neuvotteluissa täyskäännös – Rieder jatkaa sittenkin Arizonassa
Saksalaishyökkääjä Tobias Riederin lähtöä Arizona Coyotesista pidettiin käytännössä varmana asiana vielä muutama päivä sitten, sillä Rieder on muun muassa kokenut, että seura ”ei arvosta” hänen palveluksiaan tarpeeksi paljon.
Yllätyksellisesti Rieder ja Coyotes ovat kuitenkin päättäneet jatkaa yhteisellä tiellä vielä kaksi seuraavakin kautta, sillä osapuolet pääsivät sopuun 4,45 miljoonan dollarin jatkosopimuksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että saksalaislaiturin cap hit uuden pahvin myötä on 2,225 miljoonaa dollaria.
Todellisuudessa Rieder joutui tulemaan omassa palkkapyynnössään Coyotesia vastaan, sillä 23-vuotiaan saksalaisen toiveena oli saada 2,5 miljoonan dollarin vuositulot. Samaan syssyyn on kuitenkin todettava, että osapuolet ovat lopulta kinanneet suhteellisen pienestä rahasummasta.
Rieder on pelannut Coyotesissa viimeiset kaksi kautta, joiden aikana hänen tililleen on tullut 154 runkosarjaottelua. Näissä mies on takonut 27 maalia ja yhteensä 58 tehopistettä.
Saksalainen on pelannut kuitenkin Pohjois-Amerikassa pidempään, tarkemmin sanottuna kaudesta 2010-11 lähtien, milloin hän siirtyi kotimaastaan OHL-seura Kitchener Rangersin riveihin.
Rieder on lahjakas kiekkoilija, mutta hän ei ole kuitenkaan Coyotesin organisaation yksi lupaavimmista pelaajista. Seuran palkkalistoilta löytyvät nimittäin vielä muun muassa Max Domi sekä Anthony Duclair. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin selvää, että Coyotesin tulevaisuus nuorten pelaajien suhteen näyttää hyvältä.
Coyotesilla ei ole Riederin uuden pahvin myötä enempää jatkosopimuksia tehtävänään, mikä on seuran kannalta hyvä uutinen: sen palkkakatossa on nimittäin tällä hetkellä tilaa enää ainoastaan alle 900 000 dollaria, mikä riittäisi enää yhden juniorin tai syvyyspelaajan sopimukseen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se tapahtui – Darnell Nurse kaupattiin NHL:ssä!
- Yllätyssiirto: NHL:n huippuseura nappasi Ville Heinolan!
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi – tuplapalkka kouraan!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Matias Maccelli löysi uuden NHL-seuran – vuosipalkkaan tuntuva pudotus
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Nico Hischier ja Ivan Demidov löivät rahoiksi – jättisopimukset kouraan!
- Erik Haula löysi uuden NHL-seuran – kahden vuoden sopimus
- Eetu Luostarinen jatkaa Floridassa – rahakas jatkosopimus!
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Jesperi Kotkaniemi: nyt tapahtui yllätyskäänne!
- Patrik Laine: täysin uusi siirtoskenaario!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- Jarmo Kekäläinen laittaa rahaa palamaan – syvyyshyökkääjälle 17,5 miljoonan sopimus
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä