Kun Vancouver Canucks huusi kesän 2008 varaustilaisuudessa Cody Hodgsonin lavalle koko draftin 10. pelaajana, olivat seuran fanit innoissaan: olihan hän yksi jääkiekkomaailman lupaavimmista pelaajista ja tehnyt kovaa jälkeä juniorisarja OHL:ssä.

Varauksensa jälkeisellä kaudella Hodgson loisti kaiken lisäksi nuorten MM-kisoissa, sillä kuusi ottelua tuottivat hänen kohdallaan viisi maalia, yhteensä jopa 16 tehopistettä sekä maailmanmestaruuden. Tähti oli syntynyt, tai näin ainakin uskottiin.

Hodgson ei lopulta päässyt koskaan NHL-tasolla toivottuun lentoon. Hän kiekkoili ensimmäiset vuotensa Canucksin riveissä, mutta kesken kauden 2011-12 hänet kaupattiin Buffalo Sabresiin. New Yorkin osavaltiossa ensimmäinen kausi oli lupaava, sillä työsulun lyhentämällä sesongilla nuorukainen teki 48 runkosarjaotteluun tehot 15+19.

Myös seuraava kausi oli hänen kohdallaan lupauksia herättävä, kun hän iski pelaamissaan 72 kamppailussa 20 maalia ja kaiken kaikkiaan 44 tehopistettä. Sitten tapahtui romahdus: kaudella 2014-15 hän teki 78 otteluun enää tehot 6+7 ja Sabres osti miehen sopimuksen ulos sesongin jälkeen.

Hodgson sai viime kaudeksi uuden mahdollisuuden Nashville Predatorsilta, joka tarjosi kanadalaishyökkääjälle yksivuotisen sopimuksen. Hän ei kuitenkaan hyödyntänyt tätä parhaalla mahdollisella tavalla, sillä 39 kamppailua tuotti ainoastaan tehopisteet 3+5.

Kahden perättäisen epäonnistumisen jälkeen Hodgson teki epätyypillisen ratkaisun, ja ripusti luistimensa naulakkoon. Ratkaisu ei ollut odotettu siltä osin, että mies on vasta 26-vuotias. The Provincen mukaan Hodgson ei kuitenkaan lopettanut täysin uraansa jääkiekon parissa, sillä ex-hyökkääjän uusi työ on valmentaa Tennesseen osavaltion nuoria kiekkoilijoiden alkuja.