Viikon kauppakatsauksen vuoro. Tänään vuorossa huhuja Calgarystä sekä Pittsburghista, spekulointia Floridasta ja poiminta Washingtonista.

Let’s go.

1. Flames kauppaa mahdollisesti Widemanin (Lähde: Calgary Sun)

– Calgary Flames on Calgary Sunin Eric Francisin mukaan valmis kauppaamaan puolustaja Dennis Widemanin. Wideman on tällä kaudella tehnyt 13 pistettä pelaamissaan vajaassa 30:ssä pelissä.

Hänet on pitänyt osan kautta sivussa käsimurtuma.

Wideman on rightin puolelta ampuva puolustaja, joka tekee sen noin 40 pistettä kauteen. Francisin mukaan Flames olisi mahdollisesti taipuvainen ottamaan osan Widemanin palkasta kontolleen, jos seura kauppaa puolustajan. Se kuulostaa varmasti hyvältä monen joukkueen korviin.

Widemanilla on toki sopimuksessaan siirron estäviä pykäliä, mutta uskoisin hänen luopuvan niistä, jos jokin cup contender-joukkue hänet haluaa.

Wideman on oiva vahvistus joukkueelle, joka tavoittelee menestystä. Hänen vierelle kun laitetaan perusvarma puolustaja, niin alkaa tapahtua. Esimerkiksi Widemanin vanha joukkue Boston Bruins voisi napata pakin riveihinsä.

Toinen joukkue, joka tulee mieleen, jolle Wideman voisi olla hyödyksi, on Colorado Avalanche. He tarvitsevat mielestäni tuollaisen hyökkäystaidokkaan rightin puolustajan.

Mutta ottajia löytyy, varsinkin jos Flames maksaa esimerkiksi puolet Widemanin palkastaan.

2. Penguins ja Devils kiinnostuneita Olli Jokisesta? (Lähteet: USA Today, NJ.com)

– Winnipeg Jets erotti juuri hetki sitten päävalmentaja Claude Noelin. Tilalle tuli Paul Maurice, joka on ihan fiksu valmentaja. Saako Maurice sitten Jetsiä sellaiseen lentoon, että pudotuspeleistä tulee Winnipegissä realismia? Siihen en osaa sanoa vastausta.

Yksi asia on kuitenkin selvää. Jetsin Olli Jokinen on haluttu pelaaja, kun maaliskuun viidennen päivän kauppatakaraja lähestyy.

Jokisella on sopimus katkolla tämän kauden jälkeen ja hän pelaa tällä hetkellä hyvällä tasolla. Tällainen kombinaatio herättää pudotuspelijoukkueissa aina kiinnostusta.

Kiinnostuneita voisivat mahdollisesti olla ainakin Pittsburgh Penguins sekä New Jersey Devils.

USA Today kertoi Penguinsin haluavan hankkia korvaajan kautensa loukkaantumiseen päättäneen Pascal Dupuisin tilalle. Ja Jokinen on satavarmasti Penguinsin listalla korkealla. Muita tuolla Penguinsin haluttujen listalla voisivat olla esimerkiksi Mike Cammalleri ja miksei toinen Jets-hyökkääjä, Devin Setoguchi.

Devils taistelee pudotuspeleihin pääsystä ja veteraanisentteri, kuten Jokinen, olisi hyvä vahvistus heidän pakkaansa. Mutta huhut kertovat, että Devilsin pääkohde on Colorado Avalanchen Paul Stastny.

Jokinen on tämän vuoden kauppatakarajan kuumin suomalaisnimi. Ehdottomasti.

3. Florida Panthersista cap-joukkue (Lähde: Sun-Sentinel)

– Florida Panthersin omistaja Vinnie Viola on raottanut kukkaronsa nyörejä ja kertonut GM Dale Tallonille, että Panthers on ”cap-joukkue” ensi kaudella. ”Cap-joukkue” tarkoittaa sitä, että Panthers ja Tallon ovat Violan puolesta vapaat kuluttamaan rahaa aina palkkakattoon asti.

Ensi kaudella palkkakatto on noin 71 miljoonaa dollaria.

Keitä pelaajia sitten olisi vapaana? Ja kenestä Panthers voisi olla kiinnostunut?

Ensimmäisenä tulee mieleen Olli Jokinen. Olisihan siinä jo jonkinasteista romanttissävytteistä tunnelmaa, jos ”OJ” lähtisi hakemaan uralleen viimeistä silausta Floridan auringon alta ja Panthersin joukkueesta, jossa mies on pelannut uransa parhaimmat kaudet.

Toinen mielenkiinnon kohde voisi olla toinen suomalainen ja toinen Jokinen, nimittäin Jussi Jokinen. Hän tulee aivan varmasti saamaan ensi kesänä markkinoilta hyvän kokoisen sopimuksen, jos ei tee Penguinsin kanssa jatkosopimusta.

En ihmettelisi, jos Penguinsin Jokiselle tarjottaisiin sopimusta, jonka vuosiansiot olisivat yli neljä miljoonaa dollaria.

Yksi mielenkiintoinen hyökkääjänimi ensi kesän vapaiden agenttien listalla on Dany Heatley. En ole yhtään varma siitä, että Heatley jatkaisi Minnesota Wildin riveissä.

Uskaltaisiko Panthers tarjota Heatleylle kunnon sopimusta? Ehkä. Hän voisi olla samantyylinen kokeilu Tallonilta kuin mitä Tim Thomas oli tänä kesänä.

BONUS: Grabovskilla haluja jatkaa Capitalsissa (Lähde: CSN Washington)

Mikhail Grabovski oli viime kesänä erikoisessa tilanteessa. Toronto Maple Leafs osti miehen ulos sopimuksestaan ja se kirvoitti vähän huutelua valkovenäläisen suunnalta. Nyt hän on kuitenkin osoittanut, että hän pystyy olemaan NHL-tasolla todellinen pistenikkari.

Grabovski on pelaamassa noin 60 pisteen kautta ja se tietäisi kesän markkinoilta hyvää palkkaa. Mutta huhut kertovat, että hän haluaisi jatkaa Washingtonissa.

Grabovskin agentti on sanonut, että jatko on todennäköistä. Lisäksi on sanottu, että Grabovski ja hänen vaimonsa tykkäävät asua Washingtonissa.

Pallo on kuitenkin George McPheen hyppysissä. En kuitenkaan näe isoja syitä sille, miksi Capitals ei sorvaisi jatkosopimusta Grabovskille.

Tykkää Antti Eteläahon Kiekkokynä-blogista Facebookissa, niin pysyt ”änärin” menossa mukana!