Thornton pahoillaan törkeästä telomisestaan: ”Tein virheen”

Kuten aiemmin tuli jo ilmi, Boston Bruinsin Shawn Thorntonin järkyttävä telominen nousi isoksi kohuksi ottelussa Bruinsin ja Pittsburgh Penguinsin välillä.
Kohteeksi joutui Penguinsin puolustaja Brooks Orpik, joka toimitettiin tilanteen jälkeen sairaalaan.
Thornton oli hyvin pahoillaan tapahtuneesta paikallisen median edessä ottelun jälkeen.
– Tuntuu kamalalta, tuo ei ollut tarkoitukseni. Tunnen hänet hyvin ja olemme muun muassa luistelleet yhdessä esimerkiksi työsulun aikana ja olemme muutenkin olleet yhteydessä. Ehdottomasti tuntuu todella pahalta. Tuo ei ollut sellaista, mitä olisin halunnut nähdä tai kukaan olisi halunnut nähdä, Thornton harmitteli.
Thorntonilta kysyttiin, että mikä sai hänet menettämään hermonsa tuolla tavalla?
– Totta kai tein virheen ja tiedän sen. Tulen menemään kuulusteluun ja on vaikea sanoa tässä vaiheessa mitään, mutta tuo ei ollut tarkoitukseni. Tunnen oloni karmeaksi nyt, kuten tunsin jo pelin aikana.
– Olen ollut ylpeä siitä, että olen pystynyt noudattamaan tapoja ja linjauksia jo pitkän aikaa. On vaikea puhua tästä, mutta en voi sanoa muuta kuin, että olen todella pahoillani. Toivon vain, että hän voi hyvin.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- NHL-minuutit kaukana – Detroit Red Wingsin suomalaisjärkäle lähtee farmin farmiin
- Montreal Canadiens julkaisi kovan sopimusuutisen – palkka kolminkertaistuu
- Corey Perry rikkoi viimein radiohiljaisuuden – näin hän kommentoi potkujaan
- Jesse Puljujärveltä mehevä paljastus IL:lle: NHL-siirto vireillä!
- Nikita Zadorov kaupattiin NHL:ssä!
- NHL-tähtivahti laukoi maalin – kirjoitti historiaa!
- Patrik Laineen rooli pienenee? Suomalaishyökkääjän ketju muuttui
- Villeimmät huhut voi heittää romukoppaan – Corey Perryn potkujen syy selvillä?
- Matias Maccelli noussut kauden suomalaissensaatioksi – Ismo Lehkonen ihailee yhtä ominaisuutta: ”Mä rakastan kaikista eniten sitä”
- Karu kohtalo: Kärpistä tuttu suomalaislahjakkuus heivattiin farmin farmiin – pelasi viime kaudella NHL:ssä
- Corey Perryn tapauksesta uusi paljastus – Chicago-pomo jyrähti: ”Suoraan sanottuna vastenmielistä”
- Villeimmät huhut voi heittää romukoppaan – Corey Perryn potkujen syy selvillä?
- NHL:ssä rysähti vaihtokauppa – kovapalkkainen hyökkääjätaituri vaihtaa maisemaa!
- Konkarihyökkääjä jyrähtää Chicago Blackhawksin nuorisotähdille – vaatii muutosta yhteen asiaan
- Patrick Kane perusteli sopimustaan Detroitin kanssa: ”Sillä oli iso vaikutus”
- Paljastus sopimusneuvotteluista: Patrick Kane hylkäsi toisen NHL-seuran monivuotisen tarjouksen!
- Katso video! Patrik Laine taiteili upean maalin – latasi suorat sanat ottelun jälkeen
- Pittsburgh Penguins purki 500 NHL-pelin konkarin sopimuksen – toinen puolustaja siirtolistalle
- Matias Maccelli noussut kauden suomalaissensaatioksi – Ismo Lehkonen ihailee yhtä ominaisuutta: ”Mä rakastan kaikista eniten sitä”
- Patrik Laineen rooli pienenee? Suomalaishyökkääjän ketju muuttui