Detroit lähellä kahden NHL-maalitykin hankintaa – omistaja torppasi siirrot
Detroit Red Wingsiä on viime vuosina syytetty usein siitä, ettei seura onnistu naaraamaan riveihinsä NHL:n kirkkaimpia vapaita agentteja.
Nyt pitkään rämpineen seuran kulisseista on paljastunut uutta tietoa sen johtamiskulttuurista.
Detroit Free Pressin toimittaja Carlos Monarrezin mukaan general managerin paikalta viime kauden jälkeen pois potkittu Steve Yzerman ei totisesti saanut omistajaportaalta vapaita käsiä joukkueen muovaamiseksi haluamaansa suuntaan.
Yksi Monarrezin paljastus liittyy kesän 2024 vapaiden pelaajien markkinoihin. Yzerman oli tarjonnut tuolloin sopimusta Tampa Bay Lightningin paidassa juuri 40 maalia paukuttaneelle Steven Stamkosille.
– Erään taustat tuntevan henkilön mukaan omistaja Chris Ilitchin epäröinti isojen hankintojen suhteen maksoi Red Wingsille ainakin kaksi merkittävää kiinnitystä. Stamkos vuonna 2024. Tämän lisäksi samana päivänä kun Yzerman sai potkut, apulais-GM Shawn Horcoff oli neuvotellut valmiiksi sopimuksen Anthony Manthan kanssa.
– Ilitchin epäröinnin vuoksi tämäkin siirto kariutui, toimittaja kertoo.
Stamkosista Red Wings olisi saanut itselleen pitkään etsimänsä luotettavan kakkossentterin. Lopulta kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja päätyi Nashville Predatorsiin.
Viime kaudella 33 maalia Pittsburgh Penguinsille pommittanut Mantha puolestaan allekirjoitti kesällä sopimuksen New Jersey Devilsin kanssa.
LUE MYÖS:
- Carolinan mestarikapteeni: uusi sopimus
- Pistelinko kaupattiin NHL:ssä – solmi nyt ison jatkosopimuksen
- Washington rysäytti – hyökkääjälupaukselle viime hetkillä kahdeksan vuoden jättisopimus!
- Nyt se tapahtui – Cutter Gauthier rustasi jättimäisen sopimuksen!
- Liikaa keskinkertaisuutta, liian vähän ratkaisuvoimaa – Seattle jää ulos pudotuspeleistä
- Entinen superlupaus jättää NHL:n taakseen – tässä uusi seura
- NY Rangersilta puuttuu identiteetti ja suunta – pudotuspelit jäävät haaveeksi
- Minnesota Wild: jättimäinen kiinnitys!
- Detroit Red Wings nimesi väliaikaisen GM:n – tässä Steve Yzermanin korvaaja!
- Urheilucast: Patrik Laine salaisessa tapaamisessa – tässäkö uusi seura?
- Maalitykki kieltäytyi siirrosta Seattleen – Kraken-tähdeltä suorat sanat
- Tapparan entinen hyökkääjälupaus NHL:n hoito-ohjelmaan
- Patrik Laineen vaimo vihjasi tulevasta – tämä kohta pisti silmään
- Paljastus: Carolinan mestaripuolustaja jätti siirtopyynnön!
- Sportsnet: Historiallinen NHL-sopimus syntymässä – yli 80 miljoonaa dollaria!
- Aleksandr Ovetshkin poseeraa Putinin leirissä – kiusallinen kuva julki
- Jarmo Kekäläinen rysäytti – Buffalon superlupaukselle yli 50 miljoonan dollarin jättisopimus!
- Urheilucast: Patrik Laine salaisessa tapaamisessa – tässäkö uusi seura?
- Näkökulma: Connor Hellebuyckin siirtosaaga räjähti käsiin – Winnipegin täytyy hyväksyä karmea tarjous
- Jarmo Kekäläinen sai huippuarviot kesän pelaajakaupoistaan – yksi asia jäi puuttumaan